Viikon valinta vko 10: Pasta
Pingviini valitsi viime viikon ruoka-aineeksi pastan. Tuli minulla yksi pastaruoka tehdyksi Ylläkselläkin, mutta tämän pastan kokkasin eilen kiireessä, kun piti saada äkkiä jotain ruokaa ennen iltavuoroon lähtöä. Ruoka on siis tonnikalakastike pastalle. Tonnikalaa ei meidän perheessä olekaan syöty todella pitkiin aikoihin ihan periaatesyistä, mutta nyt lipsuin niistä periaatteista pikkuisen :) Tämä kuuluu sarjaan helpot ja todella nopeat.
2 purkkia tonnikalaa (joko veteen tai öljyyn säilöttyä)
loraus (luomu) oliiviöljyä tai tonnikalapurkin öljyä
n. 1/3 pieni (luomu) purjo
500 g (luomu) tomaattimurskaa
suolaa, tilliä, mausteita (mm. pippureita)
Laita pastavesi kiehumaan ja aloita samalla kastikkeen teko.
Halkaise purjo ja huuhtele. Viipaloi sitten purjo oikein ohuiksi siivuiksi.
Kaada kattilan tai korkeareunaisen paistinpannun pohjalle luraus öljyä. Lisää purjo ja pyörittele vähän aikaa. Lisää sitten tomaattimurska, tonnikala sekä mausteita (minä laitoin myllystä Touch of Sea maustetta, jossa on suolan lisäksi rosépippuria, sahramia, tillinsiemeniä ja fenkolia). Tilliä saa olla reilustikin, mikäli siitä tykkää. Keittele sen aikaa, että pasta on kypsää. Tarjoile heti.
Tonnikalan sijasta tässä kastikkeessa voi hyvin käyttää mitä tahansa kalaa. Raakaa kalaa käytettäessä kannattaa aloittaa kalan kypsennyksellä ja sitten lisätä purjo ja sen jälkeen loput ainekset.
Penne ja tonnikalakastike. |
Tonnikalakastike pastalle (3-4:lle)

Uskaltaisikohan pojille kokeilla tonnikalaa....
VastaaPoistaSulle on muuten tunnustus mun blogissa.
Tämä oli hyvää ja nopsaa, kiitos ohjeesta, testattu on :)
VastaaPoistaVirpi: Pitääkin käydä kuikkaamassa tunnustus, kiitos! Kyllä tuota tonnikalaa varmaankin uskaltaisi kokeilla, siitä saa monenlaista ruokaa helposti ja nopeasti.
VastaaPoistaLennu: Kiva kun testasit, kommentoit ja tykkäsit! :)