Pitkästä aikaa intialaista ruokaa - Kanakorma

Teimme tänään päivällisen yhdessä pojan kanssa ja kylläpäs kannatti kokkailla yhdessä! Ruoka oli oikein hyvää, eikä ollakaan tehty tällaista vähän mausteisempaa ruokaa pitkiin aikoihin. Ohjeet löytyivät Pastanjauhajilta (Kanakorma) sekä Garam Masalalta (Naan-leipä). Intilaisesta ruuasta pitävät käykää ihmeessä tutustumassa myös jälkimmäisen uudempaan, saman nimiseen blogiin. Sieltä löytyy aitoja intialaisia, toinen toistaan herkullisemmalta kuulostavia ruokaohjeita.


Kanakorma (4:lle)

1 rkl (luomu) öljyä (minulla oli kylmäpuristettua oliiviöljyä)
1 (luomu) sipuli
3,5 dl (luomu) jugurttia (naturel, minulla oli turkkilaista)
2 dl (luomu) kermaa tai rasvaista maitoa
25 g (luomu) voita
1/2 tl (ruusu) suolaa
1 tl kurkumaa
n. 2 tl chili-rouhetta (tai jauhetta)
3 kynttä (luomu) valkosipulia
3 rkl (luomu) mantelirouhetta (minulla oli lastuja)
4 kanan rintafilettä, jokainen paloiteltuuna 6-8 osaan

Koristeluun:
Paahdettuja (luomu) mantelilastuja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Paloittele sipuli, ei tarvitse olla aivan pientä piperrystä. Paista sipulia pannulla öljyssä muutama minuutti, kunnes se hieman pehmenee ja saa vähän väriä. Laita pasitettu sipuli tehosekoittimen tai sauvasekoittimen kulhoon jogurtin, kerman/maidon, voin, suolan, kurkuman, chilin, valkosipulin ja mantelien kera ja surauta tasaiseksi seokseksi.

Paloittele kanafileet sopiviksi suupaloiksi uunivuokaan. Kaada jugurtti-mausteseos kanafileiden päälle ja pyörittele vähän. Kanapalojen voi antaa marinoitua seoksessa vaikka seuraavaan päivään saakka, mutta kanat voi paistaa myös heti. Paista n. 30 minuuttia. Tarjoa esim. keitetyn couscousin ja naan-leipien kanssa. Koristeeksi voi ripotella paahdettuja mantelilastuja.

 Naan-leivät (4 leipää)


3 ½ dl (luomu) vehnäjauhoja
2 tl  (luomu) ruokokidesokeria
1 tl (ruusu) suolaa
3-4 tl sulatettua (luomu) voita
1 tl leivinjauhetta
2/3 dl maustamatonta (luomu) jogurttia
1 dl (luomu) maitoa 

Sekoita taikinakulhossa jauhot, sokeri, suola ja 2 tl sulatettua voita. Tee taikinan keskelle kuoppa, ja kaada kuoppaan leivinjauhe ja jogurtti. Sekoita. Lisää sitten vähitellen maitoa ja puristele seosta, kunnes saat kimmoisan taikinan. Lisää vielä 1-2 tl sulatettua voita ja vaivaa vielä vähän aikaa nyrkillä painellen.

Peitä taikina leivinliinalla ja jätä lepäämään lämpimään, vedottomaan paikkaan 1 ½ tunniksi.

Painele taikinaa sitten uudelleen nyrkillä ja seisota vielä toiset 1 ½ tuntia.

Jaa taikina 4 yhtä suureen osaan ja pyörittele taikinapalat palloiksi. Kaulitse sitten palloista ohuita, 1/2 -1 cm paksuisia soikion tai kolmion muotoisia leipiä. Voit käyttää apuna hieman vehnäjauhoja, mutta taikina on aika kimmoisaa, eikä tartu helposti kaulimeen tai käsiin.

Aseta leivät leivinpeltille ja paista 250 asteisen uunin keskiosassa n. 5 minuuttia, kunnes leivissä on muutama ruskea laikku.

Sivele paistuneet, kuumat leivät sulatetulla voilla (johon voit sekoittaa halutessasi mausteeksi ripauksen cayenne-pippuria tai valkosipulijauhetta).

Kommentit

  1. Nam! Kuulostaa ja näyttää herkulliselta! Tätä pitää jossain välissä testata.

    VastaaPoista
  2. Hei Satu! :) Tätä kannattaa kokeilla ja chilin määrää voi säätää oman maun mukaan (ja oman chilin tulisuuden mukaan). Tuolla ohjeen määrällä ja meidän käyttämällä chili-rouheella ei vielä tulenlieskoja näkynyt ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanat ohjeet, näitä pitää ehdottomasti kokeilla joku päivä!

    VastaaPoista
  4. Virpi & Lennu: Tätä tosiaan kannattaa kokeilla. Helppoa ja hyvää :)

    VastaaPoista
  5. Olen käynyt muutamaan kertaan täällä kuolaamassa tuota kanakormaa. Se onkin aika simppeli tehdä (luulin vaikeaksi). Tylsää vaan tehdä ruokaa itelleen. Pitäisköhän mun muuttaa kommuuniin, niin vois tehdä ruokaa yhdessä! Tai vois alkaa pitää ystävän kanssa enemmän ruoka-treffejä.

    t.Paula

    VastaaPoista
  6. Hienon näköisiä naaneja! Kiva, että onnistuivat.

    VastaaPoista
  7. Piuza: KanaKorman ohjeita on monia, tämä on oikein helppo ja myös ihan hyvä. Ruoka-treffit on hyvä idea, olen itsekin alkanut sellaisia joskus harrastaa ystävieni kanssa :)

    Anna: Kiitos ohjeesta ja insipiraatiosta! Uskaltaudun kyllä jatkossa tekemään muitakin intialaisia ruokia ohjeillasi...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit