Elämänmuutoksia I - Karkkilakko ja laihdutus

Olen yleensäkin ollut vastaan kaikkia kuureja ja tempauksia, kuten laihdutuskuuri, kuntokuuri, tipaton tammikuu, karkkilakko jne. Olen aina ollut kaiken tuollaisen yläpuolella, mutta mistä löysinkään itseni? No, karkkilakosta! Tosin tämä lakko käsittää kaiken sokeripitoisen, mutta kuitenkin. Tämä johtuu siitä, että poikani alkoi karkkilakkoon vuoden vaihteessa kavereidensa kanssa ja koska poikani omaa todella hyvän itsehillinnän ja minulla sitä ei ole, ajattelin että pystyisin tuollaiseen sokerittomaan jaksoon hänen kannustamanaan. Toivottavasti samalla pääsisin eroon myös liiasta makeanhimosta, jos tämä olisi siirtymävaihe parempaan suuntaan. Karkkia olen yleensäkin syönyt todella vähän, koska lisäainekammoisena en sellaisia ole paljon ostellut tai syönyt, mutta suklaata saa luomunakin ja kaikki ne leivonnaiset…



Ihan hyvin on tähän saakka mennyt sekä minulla että pojalla (kaikki hänen kaverinsa ovat kuuleman mukaan jo lopettaneet lakon, lyhin taisi kestää vain pari päivää). Nyt olisi sitten tarkoitus päästä eroon myös muutamasta ylikilosta. Se pahamaineinen laihdutuskuuri, joopa joo. Ruokavalioni on ollut monipuolinen ja kohtuullisen terveellinen aikaisemminkin, mutta liika ruoka lihottaa, ei terveellistäkään voi määrättömästi syödä.

Kun kerran vauhtiin päästiin niin kuntoakin voisi kohottaa. No, katsotaan nyt mihin kaikkeen into riittää, kun ei kai koko elämää voi kerralla laittaa uusiksi?

Tiistaina olen menossa InBody-mittaukseen ja on todella mielenkiintoista nähdä millaisia tuloksia sieltä tulee. Testi on mahdollista uusia keväällä ja nähdä onko mitään tuloksia tapahtunut. Onko kukaan teistä lukijoista koskaan käynyt tuollaisessa mittauksessa? Kertokaahan kokemuksia siitä tai vaikka noista kuureista, onnistuneista tai ei niin menestyksekkäistä tai onko jokin kuuri parhaillaan menossa?

Kommentit

  1. Karkkilakko kuulostaa ihan hyvältä asialta, varsinkin jos syö paljon karkkia. olen kauhistellut miten paljon ihmiset juovat kokista työpaikoilla ja kouluissa. Monelle tekisi varmasti hyvää jonkin sortin tauko moisista litkuista. Itse olen hulluna karkkeihin, mutta pidän karkkiviikonlopun noin kerran kuussa, ettei pääse ihan villiintymään lisäainepitoisuudet elimistössä.

    Karkki-/makealakkoon sopeutumisessa on yksi hyvä konsti: tehdä jääkaappiin iso kulhollinen hedelmäsalaattia ilman sokeria (hedelmissä on ihan tarpeeksi sokeria itsessään). Kannattaa kokeilla myös eksoottisempia hedelmiä ja laittaa joukkoon kotimaisia marjoja. Ja jos on liian hapanta, nokare turkkilaista jogurttia ja ripaus auringonkukan siemeniä pehmentää makua.

    VastaaPoista
  2. InBody mittaus antaa kyllä mielenkiintoista tietoa ja siinä on se hyvä puoli, että jos saa elämää tosissaan muutettua, niin saman testin voi tehdä uusiksi. Pitäisikin itse harkita jo uusintakierrosta. :)

    VastaaPoista
  3. Trina: Sanoppa muuta, nyky-nuoret juo valtavasti limpparia ja mikä vielä pahempaa, energiajuomia. Karkinsyönnin rajoittaminen yhteen kertaan kuussa kuulostaa hyvältä, tuota voisi itsekin soveltaa, kunhan tämä lakko menee ohi :) Hedelmät ja marjat on kyllä hyviä taltuttamaan makeanhimoa.

    Outi: Totta, itseänikin kiinnostaa juuri siinä mittauksessa tietenkin se nykytilanne, mutta myös se, että voisi n. puolen vuoden päästä käydä uudelleen ja katsoa onko tilanne muuttunut parempaan/pahempaan suuntaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit