1. Adventtisunnuntai



Adventtikynttilä ikkunassa.

Tänään on ensimmäinen adventti. Ystäväni Lennun kanssa olimme sopineet, että menemme adventtikirkkoon ja Lennu keksi, että Turkansaaressa olisi ensimmäisenä adventtina adventtihartaus, tiernapoikien esitys ja joululauluja, kaikki peräjälkeen samassa paikassa, vanhassa ja idyllisessä puukirkossa. Niinpä siis suunnistimme Turkansaareen vähän ennen puoltapäivää. Sää oli aivan ihana, pakkasta -12 astetta ja lunta sateli hiljalleen.


Turkansaaren vanha kirkko.

Tiernapojat.

Räpsin kuvia ja nautin ihanasta miljööstä ja tunnelmasta. Hartaushetki pidettiin Turkansaaren yli 300 vuotta vanhassa kirkossa. Ihana vanhanajan tunnelma, kirkossa oli vain kynttilöiden valoa ja lattialla puhtaita olkia. Vaatetta olisi voinut olla päällä hieman enemmän, koska kirkossa ei ollut mitään lämmitystä ja tiernapoikien esiintymisen jälkeen olin aika jäässä. Onneksi joululauluja laulettiin Siikasaaren puolella, todella vanhan Yli-Juuruksen talon pirtissä, missä istuimme pirtin suuren leivinuunin kupeessa. Ah, siinäpä oli ihana istua lämmin uuninmuuri selkää vasten, ihana ystävä seurana, pirtti täynnä joululauluja laulavia ihmisiä urkuharmonin ja viulun säestäessä.

Ihania yksityiskohtia oli jokapuolella: tässä sillankaiteiden kauniit havukoristeet.

Joulutunelmaa vanhan pirtin porstuassa.


Talvipäivä alkoi jo hämärtyä illaksi kun kahden maissa kävelimme parkkipaikalle (Turkansaareen ei pääse autolla). Kotimatkalla sai vielä ihailla aivan mahtavaa auringonlaskua... punainen, suurensuuri aurinko ja valo heijastuen kultaisina ja punaisen kirjavina väreinä taivaalla leijuvista pilvistä.


Näkymä Turkansaaresta sillan kupeesta.


Tästä voi joulunodotus todellakin alkaa.


Kommentit

  1. Kiitos vaan vielä seurasta, oli tosi ihanaa! Eihän meillä sentään ihan samoja kuvia ollut vaikka yhtä matkaa räpsittiin :D Ihania kuvia otit! Tästä on tosiaankin hyvä aloittaa joulunodotus tai siis oikestaan jatkaa sitä jos on jo aloittanut hyvissä ajoin :)

    Lennu

    VastaaPoista
  2. Minäkin vähän katoin, että aikas samaan aikaan ja samasta paikasta te ootte noita kuvia räpsiny. =D Kauniita kuvia siis myös täällä =D

    VastaaPoista
  3. Ihanan tunnelmallista ja kaunista!

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana ja tunnelmallinen kirkko! Tuollaiseen kun pääsisi laulamaankin joskus joululauluja, varmasti tulisi joulumieltä mukaan runsain mitoin kotiinviemisiksi.

    VastaaPoista
  5. Lennu: Kiitos! Aika hauska on huomata, miten erilaisia kuvia eri ihmiset ottavat, vaikka kuvauskohde olisikin aivan sama :)

    Virpi: Kiitos! :)

    Ulla: Kiitos :) Ihanaa kyllä oli.

    Kanaemo: Kiitos. Ihana paikka tuo kyllä on. Turhan harvoin tulee käytyä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit