Liikunta viikot 30-32 ja esittelyssä ratsastus

Muutama huono liikuntaviikko ollut tässä. Laitanpa viikottaiset yhteenvedot alle.


Viikko 30:

Maanantaina innostuin kunnolla ja olin kolme jumppaa peräjälkeen. BodyJam tunnilla oli omat jännitysmomenttinsa, koska oli niin hikinen keli, ettei salin ilmastointi toiminut kunnolla ja laminaattilattian pinnalle tiivistyi vesipisaroista kerros, joka oli tietenkin aika liukas. Tunnista meinasti tulla jo vaarallinen liukastelujen vuoksi, joten ei auttanut muu kuin avata ikkunat, laittaa musiikkilaitteista äänet täysille ja mennä parkkipaikalle tanssimaan lopputunniksi :) Oli kyllä ihan hauskaa, vaikkakin ulkona oli todella kuumaa.

Tiistain juoksusta ei oikein tullut mitään. Ystävättäreni ei jaksanut millään ja aika tiukkaa teki itselläkin juoksu, oli vain aivan liian tukalaa, ei saanut ilmaa keuhkoihin. Siispä lenkistä tuli enempi kävelylenkki. Ihan kivaa oli siltikin, saatiin jutella ihan kunnolla samalla kun käveltiin.

Keskiviikon stepissä sitten meni tuo polvi.. no, olihan se n. viisi päivää aika kipeä, mutta koska seuraava viikko oltiin reissussa ja kaikenlaiset jumpat ja juoksut jäi väliin, niin polvikin siitä sitten parani :) Ja pe-la olinkin siellä Qstockissa. Siellä olin jalkojen päällä todella monta tuntia, lauantaina yli kymmenen tuntia (ja kipeä polvi ei oikein tykännyt tuosta).

Maanantai: Zumba 45 min, Balletone 1 tunti ja BodyJam 1 tunti
Tiistai: Juoksu 10 km, 1 tunti 20 min (20 min juoksua, loput kävelyä, paitsi yksi 5 min pätkä juoksua)Keskiviikko: BodyStep

Viikko 31:

Tämän viikon olin reissussa siskoni luona. Urheilut jäi, mutta hyötyliikuntaa tuli marja- ja sienimetsässä, muutama kerta uimassa, kävelyä kaupoissa, pyöräilyä... Hyvä kai se on välillä ottaa vähäsen rennommin :)

Viikko 32:

Takaisin töihin... oli niin kiireinen viikko, tuntui ettei into vain riitä monta kertaa viikossa jumppaan. Toisaalta liikunnalla saa nollattua tosi hyvin päivän stressiä, mutta ei vaan sitten aina jaksanut lähteä. Lisäksi työpäivät venyi muutaman kerran iltaan saakka...

Maanantai: Lepopäivä (ja 13 tunnin työpäivä)
Tiistai: BodyVive 1 tunti ja Afropowerdance 30 min + BodyMove 30 min
Keskiviikko: Lepopäivä 2
Torstai: BodyJam 1 tunti (aivan ihana miksailu ohjaajalla!)
Perjantai: Lepopäivä 3
Lauantai: Afropowerdance 45 min.
Sunnuntai: Lepopäivä 4

Tämä viikko ei alkanut sen ihmeellisemmissä merkeissä, pitkiä työpäiviä edelleen. Odotan tällä viikolla julkaistavaa uutta jumppalukkaria innolla, sen mukaan voi sitten vähän suunnitella syksyn päiväjärjestystä.

Eilen alkoi uusi harrastus, johon juoksulenkki-ystävättäreni minut houkutteli: Ratsastus :) Olen vähän yli kymmenen vuotta sitten käynyt ihan muutaman kerran ratsastamassa, joten aikalailla uusi asia minulle. Mukavaa oli, vaikkakin oma opettelunsa se hevesen kanssa kommunikointi. Pienilläkin liikkeillä oli vaikutusta siihen, mitä hevonen teki. Esimerkiksi istutko tasaisesti siinä satulassa vai onko paino hieman jommalla kummalla puolella (hevonen kääntyy), istutko rennosti vai jäykkänä, takakenossa vai etukenossa, onko jalat rentoina jne. Välillä tuntui että pääsin jo tilanteen herraksi, mutta sitten taas polle teki jotain ihan muuta mitä yritin saada sen tekemään.

Minun ratsu ensimmäisenä päivänä oli Vobbe.

Jatkossa minulla on siis ratsastustunti kerran viikossa. Suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan, kenellä tuollaiseen vain on mahdollisuus. Varmasti pienilläkin paikkakunnilla löytyy talleja, joissa järjestetään alkeiskursseja, myös aikuisille. Oman kehon hallinta saa ratsastuksen kautta aivan uusia ulottuvuuksia ja oma viehätyksensä siinäkin, kun pitää koittaa toimia yhdessä tuollaisen ison eläimen kanssa.

Kommentit

  1. Ratsastus on kivaa, olen haaveillut harrastuksen uudelleen aloittamisesta, mutta ei ole kaveria täällä ja yksin ei oikein huvita lähteä. Minulla oli nuorena likkana oma poni, joten ratsastus on tuttua puuaha kyllä.

    Toivottavasti polvesi ei enää reistaile jatkossa. Voimia ja energiaa töihin!

    VastaaPoista
  2. Tuo sinun löhöily viikko täällä oli sitten varmaan liikunnallisin viikko minulla vuosiin =)

    VastaaPoista
  3. Ihania hevosia. Pikkutyttönä kävin hoitamassa hevosia tallilla ja myös ratsastamassa. Lukio aikana kävin muutaman kerran pelolla ratsastamassa, mutta erittäin satunnaisesti. Haaveena on että vielä joskus menen sinne aikuistan kurssilla. Ratsastaminen on ihanaa (tai siis ainakin muistelen sen olevan).

    VastaaPoista
  4. Trina: Kiitos paljon! Voimia töissä tosiaan tarvitsee, päivät venyy auttamattomasti pitkiksi ja kiire on jokainen hetki. Mutta toisaalta se on parempi kuin olla tyhjänpanttina, sitäkin on tullut joskus harrastettua.

    Sinäkin olet ollut "heppatyttö" :) Harmi ettei sulla ole siellä ketään kaveria joka lähtisi mukaan. Itsekään en varmasti olisi yksin lähtenyt.

    Virpi: No en usko että oli noin! :D Kiva että tulette tänne ensiviikon loppuna! Voidaan keksiä kaikkea kivaa :)

    Suvi: Täällä toinen "heppatyttö"! :) Itse en ole lapsena ratsastanut kuin pari kertaa erään ystäväni mummolassa. Se on kyllä mukavaa puuhaa, kiva jos sinäkin pääset vielä joskus tuon harrastuksen pariin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit