Jälleen sairaana - uusi ennätys

Ei tämä voi olla tottakaan, eilen sairastuin sitten uudelleen. Töistä lähtiessä olo huononi todella nopeasti ja kaupassa oli lähes tuskanhiki, piti päästä vain kiireellä pois. Koko ilta meni maatessa, oli niin huono olo ja kuumettakin 38. Laitoin viestiä töihin etten tule tiistaina, olen sairaana. Jo kolmas tauti kolmen viikon sisään, mistä tämä oikein johtuu?! Sisareni lapsista kaksi oli täällä meillä ollessa oksennustaudissa ja siskonikin oli kipeänä, joten sieltä tämä pöpökanta taisi nyt sitten tällä kertaa periytyä :D No, jospa tämä sairastelukierre alkaisi jo olla ohitse.

Postailenpa tässä aikani kuluksi jotain. Sisareni toi käydessään omien kanojen munia ja omenoita. Ompuista päätin tehdä sunnuntaina jälkiruuaksi uuniomenia. Nämä maistuivat melkein kaikille lapsille ja itse ainakin tykkäsin tosi paljon. Kuvat on valitettavasti otettu ennen paistoa, ensimmäinen kuva ennen kauraryyni-voiseoksen lisäämistä ja jälkimmäinen kuva omenista juuri ennen paistamista. Ohje Valion Kermasta 3/2010. Laitoin itse aineita summanmutikassa, ei ole nöpönuukaa ainemäärät tämän reseptin kanssa :) Kanelia voi ripotella maun mukaan enempi tai vähempi ja siirappia lorottaa purkista hyvältä näyttävä määrä.

Uuniomenat (n. 4 annosta)

600 g kotimaisia omenoita (hapahkoja)
1 tl (luomu) kanelia
1/2 dl siirappia
1 1/2 dl (luomu) kaurahiutaleita
1/2 dl maidotonta margariinia sulatettuna

Tarjoiluun:

Vaahtoutuvaa GoGreen vaniljakastiketta, jäätelöä tms.

Voitele uunivuoka (maidottomalla margariinilla tai öljyllä). Puolita omenat, poista siemenkodat ja leikkaa omenat lohkoiksi uunivuokaan. Kaada omenien päälle siirappia ja ripottele kanelia.

Sekoita kulhossa sulatettu margariini ja kaurahiutaleet. Ripottele seos omenien päälle.

Paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia.

Tarjoa hiukan jäähtyneenä esim. vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Maistuu hyvältä kyllä ilman lisukkeitakin.

Kommentit

Suositut tekstit