Joulutortut
Viime sunnuntaina tein ensimmäiset joulutortut ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi. Torttutaikina kannattaa tehdä itse, koska homma ei ole kovinkaan monimutkainen eikä niin suuritöinen kuin voisi olettaa. Lisäksi maukas lopputulos kyllä palkitsee. Ohje kirjasta Kotilieden uusi leivontakirja.
Rahkavoitaikina:
250 g (luomu) voita
1 tl leivinjauhetta
4 dl (luomu) vehnäjauhoja
250 g maitorahkaa
Täyte:
Valmista torttutäytettä tai paistonkestävää luumu-, aprikoosi- tai wienermarmeladia
Leikkaa jääkaappikylmä voi kuutioiksi kulhoon. Sekoita leivinnjauhe vehnäjauhoihin ja nypi jauhot ja rasva murumaiseksi. Lisää maitorahka ja sekoita nopeasti tasaiseksi seokseksi. Vaivaa taikinaa mandollisimman vähän. Muotoile taikina litteäksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja laita jääkaappiin n. tunniksi.
Kauli taikina vähän jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. Taita levy kolmeen osaan (pyyhi liiat jauhot välistä pois). Kauli levy uudelleen ja taita taas kolmeen osaan. Toista tämä vielä yhden kerran, niin taikinasta tulee lehtevää. Anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään 30 minuuttia tai vaikka seuraavaan päivään.
Paista tortut 225 asteisen uunin keskitasolla kullankeltaisiksi (n. 8-10 minuuttia).
Joulutortut (n. 30 kpl)

Kauli taikina ohueksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Ota taikinasta muotilla pyöreitä kakkuja tai tähtimuotilla neliöitä. Tai voit ajella taikinalevyn neliöiksi, kuten minä tein. Annostele jokaiselle tortulle täytettä ja nipistä tähtitorttujen kärjet hyvin yhteen, ettei ne avaudu paistettaessa.
Kun kaulit taikinan jämäpaloja uudelleen, lado taikinanpalaset päällekkäin, älä tee taikinasta palloa. Näin taikinan lehtevyys säilyy paremmin.
Pidä tortut viileässä ennen paistamista, jos ne joutuvat odottamaan uuniin pääsyä kauemmin. Voit pakastaa valmiit, paistamattomat tortut leikkuulaudan tms. levyn päällä ja pakata jäätyneet tortut pusseihin. Näin saat paistovalmiita torttuja pakastimeen ja voit paistaa niitä tarpeen tullen (jäiset tortut vain peltille, uuni kuumaksi ja paisto normaaliin tapaan).
Paista tortut 225 asteisen uunin keskitasolla kullankeltaisiksi (n. 8-10 minuuttia).
Täällä on jo toinenkin satsi torttuja kohta tuhottu kuin myös kaikki synttärileivonnaiset!
VastaaPoistaSielläpäs onkin ollut vilinää ja varmasti aikamoinen homma ollut leipoa suurelle vierasmäärälle. tosin täälläkin on todettu, että kolme peltillistä pipareita häviää helposti kahden teini-ikäisen vatsoihin.
VastaaPoistaJag ville bara göra en snabb kommentar säga att jag är glad att jag hittade din blogg. Tack
VastaaPoista