Viikon 31/2011 liikunta ja viikon kuulumiset


 Vauhdikkaassa kuvassa sisareni kaikki lapset juoksevat ympäri jatulintarhassa.

Olipas taas aivan ihana viikko. Aika tuntuu nyt menevän jotenkin uskomattoman nopeasti. Maanantai-iltana palasin reissusta sisareni luota. Maanantaina kierreltiin sisareni kanssa Kokkolassa ja kävimme mm. ihanassa luomukauppa ja smoothie-baari Chagassa.

Tiistai-iltana Lennu tuli kylään ja pidimme joululahjojenteko-illan. Tarkoitus on vierailla kerran kuussa Lennun kassa vuoroin jomman kumman luona joululahjojen merkeissä. Näin saamme ehkä useammankin joululahjan valmiiksi ajallaan. 

Loppuviikolla olikin sitten kaikenlaista menoa ja palaveria, josta lisää postausta ehkä jo ensi viikolla. Perjantaina oli ystävättäreni järjestämät suklaakutsut. Paikalla meitä oli illan emännän lisäksi seitsämän naista ja suklaata oli tarjolla eri muodoissa , niinkuin asiaan kuuluu. Meillä oli oikein hauska ilta. 

Sunnuntai-aamuna suuntasin pyöräni kohti Haukipudasta rakkaan ystävättäreni luokse ja lähdimme mustikkaan. Metsässä vierähti mukavasti parituntinen ja mustikoitakin sain lähes 1.5 litraa (kerään mustikkani ilman poimuria, joten olin enemmän kuin tyytyväinen marjasaaliiseeni). Marjareissulta pyöräilin vielä suoraan kahvakuula-treeneihin ja sitten kotiin. Takareidet ja pohkeet ovat aika kireällä nyt, mutta illalla olen luvannut itselleni oikein kunnon venyttelyt, joten kyllä tämä tästä :)

Tässä vielä viikon liikkumiset yhteenvetona.

Maanantai: Lepopäivä1
Tiistai: HOTyoga 1 tunti (aamulla) ja juoksu 10 km/1 tunti 4 min. (iltapäivällä)
Keskiviikko:  Ratsastus 1 tunti (+ 2 x 15 km pyöräily á n. 35 min.) (illalla)
Torstai: Zumba 1 tunti (illalla)
Perjantai:  Leopäivä2
Lauantai: BodyStep 1 tunti (iltapäivällä)
Sunnuntai: Pyöräily 2 x 20 km (á n. 50 min.) (aamupäivällä) ja kahvakuula FRESH 1 tunti (iltapäivällä)

Kommentit

  1. Aika menoa..Hauskaa loppukesää Sinulle!!

    VastaaPoista
  2. Riitta Sinikka: Mukava kun kommentoit, oikein hauskaa loppukesää sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kivankuuloinen viikko! Joululahjantekoillat olivat kyllä hyvä keksintö, sain toisenkin vähän samanmoisen jutun valmiiksi sen jälkeen, pikkuisen pienemmän :) Mitäkähän sitä ensi kerralla tekisi? Suunnitelmia on tsiljoona, on se hyvä kun on päätetty varata aikaa toteuttamiseenkin jo hyvissä ajoin.

    VastaaPoista
  4. Voi, voisinpa tulla mukaan lahjantekoillallisiin =D Oletpa ollut taas niin vauhdissa koko viikon.

    VastaaPoista
  5. Lennu: Tosiaan hyvä idea nuo joululahjojentekoillat, hyvä kun keksit tuollaisen! :) Minullakin on se tsiljoona ideaa, joten... eikun jostain se homma pitää aloittaa! :)

    Virpi: Olispa mukava jos pääsisit!! Harmi kun asut siellä niin kaukana :/

    Vauhtia on kyllä riittänyt ihan omiksi tarpeiksi ja tämä viikko ei tee poikkeusta ;)

    VastaaPoista
  6. Mä olen niiiiiiiiin kateellinen sulle tuosta liikunnan määrästä! Itse en tahdo ehtiä kotoa minnekään, kun mies on niin usein bändireeneissä tms. Oon nyt tässä lenkkeillyt kyllä aika ahkerasti viime aikoina ja harkitsen kahvakuulan hankkimista kotiin. Kotona on vaan hankala pitää motivaatioo yllä, kun ei ole ketään potkimassa takamukselle tai sanomassa, mitä pitäis tehdä toisin.

    Nythän oliskin hyvä aika alkaa miettimään niitä joululahjoja. Olis kiva antaa ihmisille itsetehtyä. Hyvä idea pitää iltoja ihan vaan sitä varten!

    VastaaPoista
  7. Maria: Totta, kotona on hankalampi saada se motivaatio, mikä tulee esimerkiksi ryhmäliikunnassa. Kahvakuula on kyllä tosi ihana laji. Jos kuulan heiluttelu ei ole ennestään tuttua puuhaa niin kannattaa ehdottomasti käydä jollain opastetulla tunnilla ensin, koska kuulailu on tosi paljon tekniikka-laji. Hyvä ohjaaja opastaa tekniikat heti kohdilleen, eikä tule mitään vammoja väärien tekniikoiden vuoksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit