Ystävyys

Ystävät ovat tärkeitä, heitä pitäisi muistaa muulloinkin kuin vain ystävänpäivänä. Sain rakkaalta ystävältäni ihanan kukan!

Poikani leipoi viime viikonloppuna muutamalle kaverilleen pullaa, kun kaverit kävivät kylässä. Pullat olivat niin hyviä ja hienoja, että yksi kaveri ei meinannut uskoa, että ne on itse tehty! Sanoin, että meillä ei valmispullia tarjoilla, niikuin ei muutakaan valmisruokaa. Osa pojista kertoi tämän jo tietävänkin :)

Itse en ole kovin hyvä tässä ystävänpäivä-jutussa, en ole ollut koskaan. Tänä vuonna tein vain pääsiäisleipää ja mysliä, joita tarjosin uusille tiimikavereilleni. Ei, en ole töissä, vaan olen mukana vapaaehtoisessa toiminnassa, jossa kehitellään ja jalostetaan ideoita muiden samanhenkisten ihmisten kanssa.

Lisäksi annoin purkillisen mysliä eräälle ystävättärelleni, koska hän on  ystävällisesti tarjonnut minulle kimppakyytiä eräälle kurssille.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille teille!

PS. Kuvien liittäminen on jostain syystä mahdotonta tällä hetkellä, joten kuvat tähän postaukseen tulevat myöhemmin...

Kommentit

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta sellainen vapaaehtoistoiminta, hieman kuin aivoriihi :) Voisitko kertoa siitä joskus tarkemmin?
    Ja vaikka varsinainen ystävänpäivä alkaa olla loppusuoralla, niin voihan sitä ystävänpäivää viettää vaikka joka päivä, joten, Hyvää Ystävänpäivää Sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Marika,

    Sinulle on postia.



    Salaisen Puutarhan emäntä


    Jk. Hyvää, alkavaa aamua

    Sama

    VastaaPoista
  3. Voihan sitä ystävänpäivää viettää ihan milloin vaan, joten Hyvää ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
  4. Minun mielestäni tämä nykyinen Ystävänpäivä on kovin kaupallinen ja mennyt hieman turhuuksiin. Ikäänkuin ystävänpäivänä pitäisi ostaa kaiken maailmaan krääsää, että toinen tietää olevansa hyvä ystävä ;)

    VastaaPoista
  5. Eve: Pitääpä postailla vähän enempi tuosta mun vapaaehtoistoiminnasta lähiaikoina. Kiitos ideasta! Ja ystävänpäivä voi olla vaikka joka päivä, olen samaa mieltä!

    Salainen puutarhani: Kiitos paljon! Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

    Trina: Totta, ystävänpäivä pitäisi olla jokainen päivä, ystävät ovat tärkeitä. Kiitos!

    Marika: Totta, turhaa krässää koitetaan kaupitella milloin milläkin varjolla. Hyvän ystävän tunnistaa onneksi ja toivottavasti ihan jostain muusta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit