Ristiäiset
Olimme pojan kanssa eilen uusimman kummityttöni ristiäisissä. Muita kummilapsia minulla on siskoni lapsista kaksi pojista ja kaksi tytöistä. Harmi että he asuvat aika kaukana, olisi mukava heidän luonaan vierailla useamminkin. Nykyisellään kummin tehtävä kai on paljolti lasta muistaminen lahjoilla, mutta mikä olisi vielä tärkeämpää olisi se, että osallistuisi lapsen arkeenkin, olisi läsnä, antaisi aikaansa. Olisi perheen apuna ja tukena, mahdollisuuksien mukaan. Tämä on hyvä tavoite itsellenikin, mutta aika huonosti olen tässä pärjännyt, enemmän haluaisin siskoni apuna olla ja hänen lastensa kanssa viettää aikaa, mutta pitkä välimatka tätä rajoittaa tosi paljon.
Eiliset juhlat olivat oikein mukavat, vaikkakin vierastan kovasti kaikenlaisiä "virallisia" tilaisuuksia. Ristiäiset kuitenkin on aika rennot, koska se virallinen osuus on niin lyhyt kuitenkin (vaikka jouduinkin lukemaan raamattua ja kummin rukouksen :) Juhliin menimme hyvissä ajoin, koska perheen äiti pyysi minua koristelemaan kakut. Sain avuksi perheen 6 ja 4 vuotiaat lapsetkin :) Tässä kuva yhdestä kakusta, joka koristeltiin perheen 6-vuotiaan pojan kanssa. Hän asetteli apuna viinirypäleitä ja antoi ohjeita ("Laita noita kukkia myös, tuossa keskellä on hyvä paikka. Ja tuohon reunalle sopisi kaksi myös. Ja toisellekin reunalle." :) Kukat pursotin vaniljanmakuisesta tuorejuustosta.

Upea kakku! Sinulla on silmää tuollaiseen - ei kaiken tarvitse aina olla symmetrisesti aseteltu ja tuollainen asetelma tekeekin kaukusta ainutlaatuisen. Kauniin ja raikkaan näköinen kakku jossa silti vähän asennetta. Ja nuo ruusut on kyllä upeita!
VastaaPoistaKaunis kakku ja varmasti makoisakin :)
VastaaPoistaHeartAndSoul: Kiitos vaan, eihän tuo nyt ollut kummoinenkaan tehdä.. eniten aikaa vei noiden viinirypäleiden askartelu veitsen kanssa (siinä kannattaa muuten olla ehdottoman terävä veitsi tai muuten menee hermo ;) Tykkään useinkin asetella koristeita epäsymmetrisesti, on silloin jotenkin mielenkiintoisemman näköinen (siis omasta mielestäni).
VastaaPoistaTrina: Kiitos paljon :) Itse en kakkua syönyt, mutta poikani kävi hakemassa lisää ja sanoi että äiti, ottaisit sinäkin kakkua kun on niin hyvää. Tyydyin tällä kertaa pullaan, kun koitan noita herkkuja vähentää :)