Hevostelua

Olin tänään lähes kolme tuntia aikuisille tarkoitetulla hevosenhoitokurssilla. Kurssille lähtiessäni poika kysyi että tuleeko sinusta nyt sellainen hevostyttö? Sanoin että no ei nyt kuitenkaan, vaikka kivaa puuhaa se onkin.

Kurssilla käytiin perusteellisesti läpi kaikki tarpeellinen tieto siitä, kuinka hevosen kanssa käyttäydytään ja kuinka se tulisi huoltaa ennen ja jälkeen ratsastustunnin, sekä hieman varusteista ja niiden laitosta ja hoidosta.

Tunti alkoi sillä, että opettaja kävi tarhasta yhden hevosen malliksi ja kävi sen kanssa läpi hoitoasiat. Sen jälkeen jokainen haki laitumelta itselleen hoidettavan hevosen ja teimme omille hoidokeillemme samat jutut kuin opettaja oli näyttänyt.

Minulla oli hoidettavana poni Atsi. Aivan ihana ja rauhallinen tämä poni olikin. Lisäksi oli oikein mukava hoitaa välillä ponia, kun ratsastustunnilla minulla on aina lähes puolet suurempi ratsu hoideltavana.


Monenlaista harjausta, jalkojen tarkastusta ja kavioiden puhdistusta tuli tehtyä.

Sitten opettaja näytti kuinka satula ja suitset laitetaan hevoselle. Lisäksi opettaja näytti ja selitti erilaisten jänne- yms. jalka-suojuksien laittoa ja käyttötarkoituksia. Tämän jälkeen laitoimme ratsastusvarusteet omille hevosille/poneille. Lopuksi riisuttiin varusteet pois, jonka jälkeen jokainen vei vielä hoitopollensa takaisin tarhaan ulkoilemaan.

Samoja asioita on tullut tehtyä jo aikaisemmin ennen jokaista ratsastustuntia, mutta nyt käytiin tarkemmin asioita ja tekniikoita läpi. Lisäksi oli tosi hyvä kuulla ihmisen ja hevosen välisestä vuorovaikutuksesta, kuinka hevosen tulee käyttäytyä ihmisen kanssa ja millaista käytöstä ei saa sallia. Ainakin oma varmuuteni kasvoi rutkasti kurssin ansiosta.

Tässä vielä kuva Vobbesta, joka minulla on ollut ratsuna kaikkein useimmin. Ensi kerralla vuorossa onkin aivan uusi ratsu...

Kommentit

  1. Näillä hepoisilla on minusta aina ollut sellainen tyhjä katse, ikäänkuin tietäisivät vähän enemmän kuin minä! ;D Sellainen hieman kyllästynyt.. "no ota se kuva jo..". Varsin tuo Vobbe, katsoppa. Sellainen pakohymy naamalla kun otat kuvaa. ;D

    VastaaPoista
  2. Itse kävin aikoinaan noin 10 v sitten aikuisten alkeiskurssin, joka oli tosi hyvä startti. Hevosten hoidosta olisi tosin pitänyt käydä kurssi erikseen, koska tuntien alut olivat aika piinaa, kun piti oma heppa laittaa valmiiksi vaikkei osannut. Eikä ollut ketään neuvomassa. Oikeastaan vähän hassua sellainen ja se olikin yksi syy, miksi harrastus jäi pois muutaman vuoden jälkeen. Aina olin yhtä uunona, kun tuntui että teen väärin.

    Piti vielä sanoa, että vaikka harvakseltaan olen viime aikoina kommentoinut täällä, niin joka postauksen käyn kyllä aina lukemassa! :)

    VastaaPoista
  3. Onpa suloisia polleja =). Täällä taas kehitellään jotain ihme syysflunssaa, kun mies on koko loppu viikon reissussa =(

    VastaaPoista
  4. HeartAndSoul: Kyllä ne hevoset varmaan tietää jotain mitä me ihmiset ei tiedetä ;) Ja voihan se olla että juuri tuollainen ajatus, voi ei, taas tuo sama nainen tuon kameransa kanssa! :D

    Mirka: Ei se ole yhtään kiva tunne jos ei ole kunnolla opastettu ja pitää kuitenkin epävarmana tehdä jotain, vaikkapa laittaa sitä hevosta aina kuntoon. Harmi jos sen vuoksi olet mukavan harrastuksen joutunut lopettamaan. Mukava kuulla että olet käynyt postailujani lukemassa. Itsekin blogissasi luen kaikki postailut aina kun ehdin käydä lueskelemassa, mitä valitettavasti tapahtuu useinkin vain viikonloppuisin.

    Virpi: Toivottavasti olette kuitenkin pysytelleet terveinä! Toivottavasti mies on jo kotiutunut reissusta hyvän aikaa sitten.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit