Hirvikäristys

Pakastimessa oli vielä pari palaa hirvenvasanlihaa, joten päätin tehdä toisesta käristystä, kun en parempaakaan keksinyt. Tosin oli hyvä etten keksinyt, koska tämä oli aivan todella hyvää perunamuussin kaverina. Lisäksi kaivoin valurautaisen paistinpannun esille ja päätin samalla, että mokomat teflon-pannut joutaa kyllä romukoppaan. Valuraudan paisto-ominaisuudet on kyllä omaa luokkaansa, eikä pinta säikähdä kovempiakaan otteita. Työnjako oli seuraavanlainen: minä pilkoin ja poika paistoi ja maustoi.

Ainemääriä en nyt osaa sen kummemin sanoa tähän ruokaan, mutta ei sellaisia kyllä tarvitsekaan. Aineksia ei tarvita monia ja ruoka valmistuu aika joutuisasti, kunhan sen lihan on ensin höylännyt lastuiksi. Jos ei ole hirvenlihaa niin porostahan tämä valmistuu oikein perinteisesti.

Hirvikäristys

kohmeinen pala hirvenlihaa
reilusti (luomu) sipulia silputtuna
(luomu) voita paistamiseen
(luomu) ruokakermaa
(ruusu)suolaa
mustapippuria

Kohmeisesta lihapalasta vuollaan terävällä veitsellä ohuenohuita siivuja. Kuumennetaan paistinpannu ja lisätään pannulle nokare voita. Ruskistetaan lihasiivut muutamassa erässä. Myös sipuli kuullotetaan. Laitetaan kaikki lihat pannuun, lisätään mausteet ja ruokakerma ja annetaan hetki porista.

Nautitaan perunoiden tai juuressoseen sekä puolukoiden kera.



Kommentit

  1. Tuo käristys on aivan parasta. Meillä mies sitä tekee ja on kyllä hyvää. Nyt kun oli täällä lihanleikkuu torstaina, niin mies sai arvonnassa sisäfileen ja paistoimme sen pieninä pihveinä pannuilla voi kyllä lapsetkin tykkäsi. Sinulla on hyviä ruokajuttuja täällä!

    VastaaPoista
  2. Oe oe, tuo kyllä maistuisi!! Olen niin vähän liharuokia tehnyt, että en tajunnut että sitä noin voisi vuolla (nolona...), kiitos vinkistä :). Kiva kun poika oli mukana ruoanlaitossa.

    VastaaPoista
  3. Tirriliisa: Voi että, sinulla onkin mahtavat oltavat, jos perheessä on metsästystä harrastava mies (tai sinä itse?). Hirvenliha on kyllä yksi parhaista ja kaiken lisäksi ekologista :)

    Kiitos kehuista, tulipas hyvä mieli :) Aika tavallista arkiruokaa meillä tehdään, tykkään ruuanlaitosta ja leivonnasta (tosin on se joskus pakkopullaakin, riippuu joskus päivästäkin).

    Pellon pientareella: Hyvä jos tuli jotain uusia ideoita. Tuo konsti on kyllä oiva tapa saada todella ohuita siivuja tai lastuja lihasta.

    Poikani aina välillä tulee kaveriksi laittamaan ruokaa tai leipomaan ja on kyllä tosi mukava tehdä välillä yhdessä. Koitan siinä sitten samalla antaa vinkkejä ja ohjeita, ettei aikuisena sitten olisi aivan neuvoton :)

    VastaaPoista
  4. Mitäs maksaa hirvenliha nykyään?

    VastaaPoista
  5. Hei Rusina, enpä oikein kauppahallien hintoja tiedä, mutta voisin olettaa että n. naudanlihan hinnoissa tuo hirvenlihakin olisi. Itse olen lihani (hirven vasan lihaa) ostanut eräältä työkaveriltani hintaan 8,5 €/ kilo.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit