Arkihuolesi kaikki heitä...

..mutta ei nyt vielä kuitenkaan! Tosin olen päättänyt että teen sen minkä ilman stressiä voin, jos alkaa tuntua uurastukselta niin ei sellaista ole mielekästä tehdä sitten ollenkaan. Joulun laiton pitää olla mukavaa ja siitä pitää tulla hyvä mieli.

Viikonloppuna kävin ostamassa kuusen, tosin sitä ei ole vielä koristeltu, muuta kuin valot laitettu. Tänään laitetaan pojan kanssa koristeetkin kuuseen (pelkkiä punaisia lasipalloja). Poikani sairastui lauantaina (tuli korkea kuume), joten hän ei sitten jaksanut alkaa kuusta koristelemaan. Haluan sen tehdä hänen kanssa yhdessä, joten kuusi on nyt odottanut koristeita pari päivää. Kaunis se kyllä on pelkkien valojenkin kanssa.

Pojallani olisi ollut lauantaina lehdenjakoa, mutta koska hän sairastui niin äkkiä niin ei saatu hommalle sijaista. Minäpä sitten päätin auttaa lastani ja kävin jakamassa 300 talouteen lehdet. Ei hommassa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta sunnutai-aamuna pohkeet olivat tosi jumissa ja ovat edelleen, johtuen siitä että jakelualue koostuu pelkistä kerrostaloista ja vain kahdessa talossa on hissit! :D No, tulipa ainakin hyvä jalkatreeni, jos ei muuta. Niin, ja hyvä mieli myös.

Viikonloppuna sain myös loput lahjat ostettua ja lahjapussukoita on tullut jokunen ommeltua. Lisäksi leivoin sunnuntaina 9 kpl saaristolaisleipiä ja ompelin leiville vielä keittiöpyyhkeistä sellaiset pussukat. Tässä valmiiksi paketoidut leivät lähdössä lahjansaajille. Osan vien huomenna ja leivon tänään vielä muutaman joululeivän lisäksi.



Tunnelmallista Joulun odotusta kaikille lukijoille!

Kommentit

  1. Ai hyvänen aika! Joku täällä on ollut ahkerana! Upea idea nuo leivät ja liinat.

    Rauhallista ja rentouttavaa Joulua!

    VastaaPoista
  2. Kauniita leipälahjoja olet käärinyt! Olet ollut ahkera! Eikö ole ihan hyvä, että poika sairastaa nyt eikä jouluna, olen itse ollut teini-iässä astmaatikko ja viettänyt monta joulua terveysasemalla sairaana. Mukavaa jouluviikkoa sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
  3. Itse laitoin kuusen jo perjantaina illalla. Oli tunnelmallista katsoa elokuvaa, kun talo oli joulukunnossa. Vielä tänään pitää pari pakettia laittaa valmiiksi, mutta siinäpä se sitten olis. Joulusta on kyllä turha tressata, pitää koittaa ottaa rauhallisesti ja tehdä se mitä kerkeää/huvittaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteistanne! Ei Joulukiireessä hoksannut vastailla kaikkiin kommenteihin :/ Mutta mukavaa alkanutta vuotta teille kaikille! Kiva on ollut lukea teidän kommenttejanne, kiitos niistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit