Joululeipä
Sain eilen illalla yllättävän virtapiikin ja aloin leipomaan joululeipää. Ohjeen nappasin kirjasta Kotilieden uusi leivontakirja. Kyseinen kirja on yksi suosikeistani, koska kaikki ohjeet mitä tuosta olen kokeillut ovat kyllä olleet hyviä (tosin on siellä paljon ohjeita joita en vielä ole kokeillut, joten yllätyksiä voi toki tulla vielä :)
Tämä leipä oli ainakin omaan makuuni juuri sellaista niinkuin joululeivän pitää ollakin. Hieman makeaa ja mausteista, mutta ei liikaa kuitenkaan. Oman pienen lisäyksen kirjaan verrattuna tein ja voitelin leivän paiston lopussa siirappi-kahvilla. Lisäksi tein vain puolikkaan annoksen, kirjassa ohje neljälle leivälle.
Tätä voisin jopa tehdä joululahjoiksi muutamille ystäville.
Tämä leipä oli ainakin omaan makuuni juuri sellaista niinkuin joululeivän pitää ollakin. Hieman makeaa ja mausteista, mutta ei liikaa kuitenkaan. Oman pienen lisäyksen kirjaan verrattuna tein ja voitelin leivän paiston lopussa siirappi-kahvilla. Lisäksi tein vain puolikkaan annoksen, kirjassa ohje neljälle leivälle.
Tätä voisin jopa tehdä joululahjoiksi muutamille ystäville.
Joululeipä (2 kpl)
1/2 l (luomu)piimää
1 pss kuivahiivaa
vajaa 1/2 dl siirappia
1/2 rkl pomeranssinkuorta
1 tl fenkolin siemeniä (tai 1 tl aniksen siemeniä tai 1/2 rkl kuminan siemeniä)
1 tl suolaa
3 dl (luomu)ruisjauhoja
n. 8 dl (luomu)vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja (itse käytin n. puolet (luomu)spelt-hiivaleipäjauhoja)
1/2 dl (luomu)auringonkukansiemeniä
1/2 dl kuivattuja (luomu)aprikooseja paloiteltuna (tai (luomu)rusinoita)
1-2 rkl rypsiöljyä
Yleiskoneella: Mittaa kaikki kuivat aineet taikinakulhoon (murskasin fenkolinsiemeniä hieman ennen taikinaan lisäämistä). Lisää koneen käydessä kädenlämpöinen piimä sekä siirappi ja lopuksi öljy. Vaivaa kimmoisa taikina. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa n. puoli tuntia.
Taikinan voit toki vaivata myös käsin tavalliseen tapaan lisäämällä kädenlämpöiseen nesteeseen mausteet ja jauhoja vähitellen lisäillen ja alustaen, kunnes taikina irtoaa käsistä ja on kimmoisaa. Tässä tapauksessa aprikoosin palaset (tai rusinat) kannattaa lisätä vasta loppuvaiheessa.
Leivo taikinasta kaksi pyöreää leipää ja kohota n. puoli tuntia. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia. Voit voidella paiston loppuvaiheessa siirappi-kahvi-seoksella, jolloin leipään tulee mukavan maukas kuori.
Ajattelin kanssa tehdä tänä jouluna itse joululeivän. Sellaisen, mistä löytyy "sattumia", kunten rusinoita. Tuo voisi olla hyvä ohje. Ja ainahan voi vähän säätää perusohjeita mieleisekseen.
VastaaPoistaKiitos paljon, vaikuttaa tosi herkulliselta ohjeelta! Kokeilen tätä kun seuraavan kerran teen leipää.. nam!
VastaaPoistaKokeileppas Marika (ja miksei muutkin) tätä ja kerro mitä pidät? Mun aivan ehdoton herkkuleipä ja menee kahdella syönnillä :) LUPAAN että pidät tästä! :)
RUSINALEIPÄ
*****************************
PIIMÄÄ 3 dl
ÖLJYÄ 2 rkl
SIIRAPPIA 2 rkl
SUOLAA 1 tl
POMERANSSINKUORTA 1 tl
KAARDEMUMMAA 1/2 tl
VEHNÄJAUHOJA 5 1/2 dl
VEHNÄLESEITÄ 1 1/2 dl
KUIVAHIIVAA 2 tl
RUSINOITA 1 1/2 dl
Lämpöiseen piimään kun tekee niin nousee kivasti. Nostatuksen jälkeen uuniin ja joku 40-50min 175-200 astetta - kunnes kumisee kun pohjaa napsuttaa. Vesikippo uuniin mukaan niin tulee kiva kuori. Voi voidella haluamalla tuotteella, vaikka just kahvi/siirapilla... Tulipas nälkä!
Kiitos kommenteistanne Trina ja HeartAndSoul.
VastaaPoistaTrina: Ainakin itse tykkäsin tästä leivästä ja säätää tosiaan voi.. itsekin esim. mittaan aineita aika vähän, siirappi menee lurauttamalla ja mausteet kämmenelle ;) Mutta onneksi harvoin on niin tarkkaa miten tekee.
HeartAndSoul: Kiitos paljon Rusinaleivän ohjeesta, kuulostaa tosi herkulliselta tuokin! Yllättävä tuo kaardemumma leivässä, tätä on pakko kokeilla!
Herkullista viikon alkua teille molemmille!
Kiitoksia ohjeista!! Taidanpa kokeilla kun vapaat koittaa.
VastaaPoistaNaisen elämää: Kiitos kommentistasi ja leipomisen iloa sinulle! Jos kokeilet ohjetta niin olisi kiva kuulla mitä sinä siitä tykkäsit :) Kaikenlainen palaute on aina tervetullutta.
VastaaPoistaNo hei, tuollapa olisi nyt nousemassa mokoma! ;) Tein puolella ohjeella kun vaivaan taikinan leipäkoneella ja aika raskaasti olisi jo noin ison taikinan vaivanut. Taikina tuoksui kyllä herkulliselle - joululeivälle. Ja rusinoilla tulee tuo kun niitä sattui olemaan kaapissa. No tein sitten sille kaveriksi vielä toisenkin leivän uuniin kun tulee samalla lämmöllä.. eli valkosipulinen yrttiperunaleipä. Melkoistahan pullaa tuo on mutta todella hyvää.
VastaaPoistaMaistappas? :)
VALKOSIPULINEN YRTTI-PERUNALEIPÄ
**********************
MAITOA 3 dl
ÖLJYÄ 2 rkl
SIIRAPPIA 1 rkl
SUOLAA 1 tl
VALKOSIPULIJAUHETTA 1 tl
PROVENCEN YRTTIÄ 2-3 tl
PERUNAMUUSIJAUHETTA 1/2 dl
VEHNÄJAUHOJA 5 1/2 dl
KUIVAHIIVAA 2 tl