Viikon 22/2011 liikunta ja esittelyssä BodyAttack
Olipas hyvä viikko liikunnan suhteen. Saatiin ystävättäreni kanssa käytyä juoksemassakin tälle kesälle ensimmäisen kerran ja tänään vielä toisenkin kerran. Eka lenkki meni mahtavasti, koska juostiin käytännössä koko 8 km lenkki. Vain yksi silta käveltiin lenkin puolivälissä, n. 250 m. Pelotti ennen lenkkiä että miten menee, koska viime kesänä ei yhdelläkään lenkillä juostu noin paljon, vaan käveltiin ainakin muutama kerta joka lenkin aikana. Tosin viime kesänä meidän lenkki oli aina se 10 km. Tänään sitten juostiin se perinteinen kympin lenkki ja ihan kohtalaisesti sekin meni. Puolivälissä matkaa käveltiin viisi minuuttia. Tänä kesänä päästään alle tunnin tuon kympin juoksussa. Eikä sekään ole kova vauhti, mutta meillä ystävättäreni kanssa on yhtä iso merkitys yhdessä vietetyllä ajalla, kuin sillä juoksulla. Jutellaan aina koko matka, vaihdetaan kuulumisia ja puhellaan milloin mistäkin aiheesta (vaikka välillä se juttelu on aikamoista puuskutustakin, mutta kuitenkin J
Lisäksi maanantaina kävin pitkästä aikaa BodyAttack-tunnilla. Kerron tuosta jumpasta vielä lopuksi lisää.
Ratsastus-tunti keskiviikkona oli myös ihana (vaikka kastuin pyöräillessä sekä tunnille mennessä että kotiin palatessa). Minulla oli ratsuna Roxette, jolla en ollut aiemmin koskaan mennytkään. Uusi hevonen aina vähän jännittää, kun ei tiedä miten se käyttäytyy, mutta kaikki meni hyvin ja ratsu oli aivan ihana! Laukkaharjoituksetkin meni tosi hyvin, tunnilta jäi tosi hyvä mieli. Nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että alkaa päästä jyvälle tuosta ratsastuksesta (vajaan vuoden ratsastamisen jälkeen!).
Tässäpä vielä viikon yhteenveto. Pyöräilyä tulee muuten todella paljon joka päivä (viljelypalstalle, jumppaan, kauppaan, kaupunkiin jne.), mutta alle 10 km yhtenäisiä pyöräilyitä en viitsi kirjailla ylös. Pyörä kun on minulle pääsääntöinen kulkuväline, kun sitä autoa ei ole.
Maanantai: BodyAttack 1 tunti
Tiistai: Palatsi HOTyoga 1 tunti
Keskiviikko: BodyBalance 1 tunti (aamulla) ja ratsastus 1 tunti + pyöräily 2x 15 km (á n. 35 min., illalla)
Torstai: Juoksu vähän reilu 8 km, 55 min.
Perjantai: Lepopäivä
Lauantai: BodyStep 1 tunti
Sunnuntai: Pyöräily 2 x 20 km ja 10 km juoksu (1 tunti 5 min) aamupäivällä.
BodyAttack on hyvin juoksunomainen, intervalli-tyyppinen jumppa. Juoksuaskeleita, todella helppoja liikkeitä, paljon haara-perus-hyppyjä, askelkyykky-hyppyjä, luisteluliikkeitä, polvennostohyppyjä. Pari kappaletta on ns. ryhmäjumppaa, jolloin ollaan piirissä tai salin reunoilla ja juostaan ja hyppelehditään salin keskelle tai salia ympäri. Välillä punnerretaan ja tässä uusimmassa ohjelmassa tehdään ”hoovereita” ja sitten taas kiihdytetään vauhtia kohti viimeistä sykehuippua, jonka jälkeen tehdään vielä lihaskuntoliikkeitä, askelkyykkyä ja vatsalihasliikkeitä (nämä vähän vaihtelee ohjelmasta riippuen). Aivan lopuksi vielä nopeat venyttelyt. Vauhdikasta, helppoa ja tosi tehokasta. Lenkkarit kannattaa olla jalassa ja juomapullo ehdottomasti mukana (ja hikipyyhekin on suositeltava).
BodyAttack kehittää voimaa ja kestävyyttä, tällä tunnilla tulee varmasti hiki! Jos kammoksuu askelkuvioita niin tämä tunti on siltä osin tosi helppo. Jos pelottaa oma jaksaminen mutta haluaisi kuitenkin kunnolla hien pintaan niin kannattaa uskaltautua kokeilemaan. Tunnin tehoja voi itse helposti säädellä, juoksuaskeleet voi tehdä myös kävelyaskeleina ja hypyt askeltaen. Oman kunnon ja tunnon mukaan.
Vauhdikasta alkavaa viikkoa kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos paljon viestistäsi!