Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Maanantai oli aika shokki-päivä kaikin puolin. Aamulla kouluun, eka opiskelupäivä vähän jännitti :) Heti alkuun sain kuulla, että koulutus onkin täysipäiväistä hommaa. Jotenkin olin koulutukseen hakiessani siinä uskossa, että koulutus on tyyliin pari iltaa viikossa ja joskus viikonloppuisin. No, toisaalta tämä on hyvä juttu, homma etenee ja on vissi päivärutiini tiedossa: opiskelua 8:30-15:00 ja illat on vapaata. Tokihan tuollaiseen rutiiniin on töissä tottunut, mutta pientä totuttelua vaatii vielä se, että jaksaa oppitunneilla tarkkaavaisena istua. Tai oikeastaan aika isoakin totuttelua...
Maanantaina onneksi lopeteltiin vähän ennen kolmea, koska piti ehtiä kotiin syömään (pyöräilyä koululta kotiin 5 km), sitten klo 16:30 alkavaan tunnin mittaiseen jumppaan (pyöräilyä 2,5 km) ja sieltä vielä 18:00 alkavaan oman Marttayhdistyksen 10v. juhliin (pyöräilyä 3 km). Päivä päättyi siis klo 20:55 kun olin vihdoin kotona. Oli kyllä kiireestä huolimatta ihan kiva päivä. Mutta onneksi tuollaista ei ole ihan aina.
Vaikka oli tiistainakin vähän kiire, koska piti ehtiä koululta kotiin syömään (pyöräilyä 5 km) ja sitten ehtiä klo 16:15 lähtevään kimppakyytiin ratsastustunnille (pyöräilyä 7 km). Illalla pakastui mukavasti ja auringonlasku oli aivan mahtava, taivaanranta oli tulipunainen. Tosin nautinnosta osan vei vähitellen jähmettyvät sormet ja varpaat, pakkanen kiristyi illalla n. kymmenen asteen tuntumaan ja ratsastuskamat eivät olleet ihan riittävästi enää siinä vaiheessa kun pyöräilin kotiin (kotona klo 19:00).
Tänään olisi jo pitänyt päästä jumppaan, mutta päätin sitten kuitenkin hoitaa kaikki rästihommat, joita olen venyttänyt ja vanuttanut, siirtänyt aina päivällä eteenpäin. Koti-ilta on muutenkin tervetullut, koska huomenna singahdellaan taas ja kotona olen illalla yhdeksän aikoihin.
Niitä vaarallisia tilanteita ei nyt sitten ollut, tuo otsikko kuulosti vaan niin vetävältä, että oli pakko laittaa noin ;) Paitsi pieni pelottava asia oli, kun kuulin että viime viikon ratsastustunnilla oli yksi nainen taas tippunut laukka-harjoituksissa hevosen selästä. Minä olen nyt siis ryhmän ainoa, joka ei ole vielä tippunut. Sekin on vain ajan kysymys, kaikki kun sieltä joskus tippuvat.
Tässä vielä kuva, jonka eilen näpsäsin pikaisesti tunnin alussa. Ratsuna oli Pihla. Oikein kiltti ja helppo ratsu.
Maanantaina onneksi lopeteltiin vähän ennen kolmea, koska piti ehtiä kotiin syömään (pyöräilyä koululta kotiin 5 km), sitten klo 16:30 alkavaan tunnin mittaiseen jumppaan (pyöräilyä 2,5 km) ja sieltä vielä 18:00 alkavaan oman Marttayhdistyksen 10v. juhliin (pyöräilyä 3 km). Päivä päättyi siis klo 20:55 kun olin vihdoin kotona. Oli kyllä kiireestä huolimatta ihan kiva päivä. Mutta onneksi tuollaista ei ole ihan aina.
Vaikka oli tiistainakin vähän kiire, koska piti ehtiä koululta kotiin syömään (pyöräilyä 5 km) ja sitten ehtiä klo 16:15 lähtevään kimppakyytiin ratsastustunnille (pyöräilyä 7 km). Illalla pakastui mukavasti ja auringonlasku oli aivan mahtava, taivaanranta oli tulipunainen. Tosin nautinnosta osan vei vähitellen jähmettyvät sormet ja varpaat, pakkanen kiristyi illalla n. kymmenen asteen tuntumaan ja ratsastuskamat eivät olleet ihan riittävästi enää siinä vaiheessa kun pyöräilin kotiin (kotona klo 19:00).
Tässä kyseinen auringonlasku on vasta aluillaan. Upeimmillaan taivas oli n. puoli tuntia tästä, mutta olin jo niin jäässä, ettei tehnyt mieli alkaa pysähtyä saatikka kaivaa kännykkää esille ja hanskoja pois käsistä.
Tänään olisi jo pitänyt päästä jumppaan, mutta päätin sitten kuitenkin hoitaa kaikki rästihommat, joita olen venyttänyt ja vanuttanut, siirtänyt aina päivällä eteenpäin. Koti-ilta on muutenkin tervetullut, koska huomenna singahdellaan taas ja kotona olen illalla yhdeksän aikoihin.
Niitä vaarallisia tilanteita ei nyt sitten ollut, tuo otsikko kuulosti vaan niin vetävältä, että oli pakko laittaa noin ;) Paitsi pieni pelottava asia oli, kun kuulin että viime viikon ratsastustunnilla oli yksi nainen taas tippunut laukka-harjoituksissa hevosen selästä. Minä olen nyt siis ryhmän ainoa, joka ei ole vielä tippunut. Sekin on vain ajan kysymys, kaikki kun sieltä joskus tippuvat.
Tässä vielä kuva, jonka eilen näpsäsin pikaisesti tunnin alussa. Ratsuna oli Pihla. Oikein kiltti ja helppo ratsu.
Hmmm... tuosta nyt saa ihan sen käsityksen, että töissä ei tartte niin tarkkaavaisena istuskella =D
VastaaPoistaOlet sinä jo aika taitava ratsastaja, kun siellä jo kuvia näpsitään hepan kyydistä =D ei onnistuis meikäläiseltä. Sitä paitsi oli niin karsea se viimeisin ratsastus kokemus, että ei ehkä tarvitse enää urheilla hevosten kanssa.
Pehmeää pudotusta toivottelen jos ja kun sieltä vuorollasi tulet alas tai no, jos sinä olet se poikkeus joka vahvistaa säännön, että kaikki muka tippuis =D
He hee, toi sun suhaaminen kuulostaa ihan meikäläisen elämältä. Mie vaan joudun kulkemaan autolla. Päiväkotiin, töihin, kauppaan, kokoukseen, heinien ja kuivikkeiden hakuun... :D
VastaaPoistaKyllä sie vielä jossain vaiheessa tiput. En pelottele, mutta kun niin käy ihan jokaiselle. ;) Mie oon valehtelematta tippunut varmaan lähes sata kertaa ja niinhän sitä sanotaan, että "olet hyvä ratsastaja vasta kun olet tippunut 100 kertaa hevosen selästä." :)
Ihan uskomatonta, miten jotkut tippuu niin, että aina sattuu ja yleensä vielä pahasti. Miun satasen saldoon ei mitään ihan kamalaa ole koskaan sattunut; pari aivotärähdystä, muutama kylkiluu murtunut, ruhjeita, naarmuja ja mustelmia. Ai niin, ja parit silmälasit! :D Mutta jos melkein 30 vuotta on putoillut kopsujen kyydistä, niin aika vähällä on päässyt, vai mitä. :)
Omilta hevosilta en ole tippunut kuin kerran tai pari, ja tuuliviiri on ollut miulla jo kohta kahdeksan vuotta. Kerran meinasi käydä pahasti sen kanssa, mutta en muistaakseni edes saanut kunnolla mustelmia, niska oli jäykkä pari päivää, siinä kaikki. Tyhmänrohkeana hyppäsin sillä ja esteen edusta oli vähän velliä, hevonen sanoi, että menen ohi ja mie sanoin, että yli mennään ihan varmasti. Tuloksena se teki varmaan puolentoista metrin loikan, tuli huonosti alas ja tultiin kuperkeikalla esteen toiselle puolelle, minä tietenkin alimmaisena. Silloinen mies sanoi, että on se helkkarin hyvä, ettei hänen tarvitse olla näkemässä, mitä hevoseni kanssa touhuan, ei kuulemma kestäisi katsella... 8)
Onnea muuten opiskelijalle, koulun penkillä on varmaan ihan kivaa!
Aivan ihana uusi blogitausta ja hauska kuvakulma ratsailta. Onnea opintoihin! Kyllä se siitä...
VastaaPoistaKiva kuva hevosen selästä. Alkaa omaakin hevoskärpäsen puremaa pattia kutittaa, vaikka luulin jo siitä eroon päässeeni (en ole enää aikoihin ratsastellut nukkuessani).
VastaaPoistaVirpi: Se ero töihin verrattuna, ettei töissä tarvinnut paljon paikoillaan ja hiljaa istuksia, mitä opiskellessa pitää. Mutta eiköhän siihen totu.
VastaaPoistaEikä tippumattomuus ole kyllä taidoista kiinni, hyvä onni on vaan tähän saakka ollut matkassa. toivottavasti se hyvä onni on mukana myös silloin, kun sieltä pollen selästä sitten tipahdan :D (ja valokuva on kyllä otettu ihan pollen kävellessä, eli ei siinäkään taitoa vielä tarvita... lupaan viedä teidät tallille ratsastusta kokeilemaan, kunhan tulette käymään ;)
Kanaemo: Totta, kyllä sieltä kaikki joskus tippuu. Otinkin jo varulta vanhemmat silmälasit talleille käyttöön, että jos huonosti käy niin on ainakin huonommat lasit jotka hajoaa sitten.
Hyvä ettei sulle ole tuon pahemmin päässyt käymään, vaikka aika hurjalta kuulostaa siltikin kylkiluiden murtumat ja aivotärähdykset jne. Mutta on se vaan niin ihanaa puuhaa, ettei siinä ehdi pelätä ja murehtia sitä että jos putoaa. Positiivisia asioita on niin paljon, että ne kumoaa pienet putoamis-peikot ;)
Riitta: Kiitos paljon :)
Rusina: Unessa ratsastaminen kuulostaa hassulta :) Meneppäs vaan jossain tallilla käymään, jo se tuoksu on niin ihana... ja sitten se on menoa! ;)