Paras possukastike II
Jos meidän perheessä tehdään lihakastiketta, niin se on useimmiten suunnilleen tällä ohjeella valmistettua. Helppoa ja nopeaa ja hyvää. Toissapäivänä ostin taas porsaan sisäfileen ja koska ei tehnyt mieli jälleen kerran vain paistaa filettä niin päätinpä tehdä kastiketta. Tällä kertaa muuntelin ohjetta, koska omenoita ei ollut, eikä oikein innostanut lähteä kauppaan. Vaikka kastike onkin parasta perunoiden tai esim. bataatti-perunasoseen kanssa, niin nyt kaverina oli täysjyväpastaa. Hyvää näinkin.
Tämä kastike ei tällä kertaa ollut kovinkaan kastikemaista, koska en lisännyt nesteeksi muuta kuin yhden ruokakermapurkin. Nestettä oli kuitenkin sopivasti juuri sen verran, että se riitti kostuttamaan pastan sopivan mehukkaaksi.
melkein kokonainen purkki (400 g) (luomu)ananaspaloja
1 prk (luomu)ruokakermaa
n. 2 rkl (luomu)sinappia
loraus (n. 2-3 rkl) (luomu) soijakastiketta
mustapippuria
(suolaa, jos tarvitsee)
Leikkaa porsaan sisäfile n. 1/2-1 cm siivuiksi. Jos fileessä on paljon kalvoja, poista ne ensin.
Kuumenna öljy pannussa ja ruskista siinä sitten lihanpalaset. Kun lihat ovat ruskistuneet, lisää pannuun sipulit (säästä hieman varrenpätkiä koristeeksi), soijakastike, sinappi ja ruokakerma. Ripottele sekaan myös vähän mustapippuria. Hauduta n. 10 minuuttia. Haudutuksen loppuvaiheessa lisää pannuun myös ananaspalat. Jos kastike kaipaa suolalisäystä niin lisää myös se (lisäsuolan tarve riippuu käyttämästäsi soijakastikkeesta).
Tarjoa perunoiden, pastan tai peruna-bataattisoseen kanssa. Koristele annos pilkotuilla sipulinvarsilla.
Tämä kastike ei tällä kertaa ollut kovinkaan kastikemaista, koska en lisännyt nesteeksi muuta kuin yhden ruokakermapurkin. Nestettä oli kuitenkin sopivasti juuri sen verran, että se riitti kostuttamaan pastan sopivan mehukkaaksi.
Paras possukastike II (3-4:lle)
yksi porsaan sisäfile (n. 600-700g)
n. 2 rkl (luomu) kylmäpuristettua rypsiöljyä
1 uusi sipuli varsineenmelkein kokonainen purkki (400 g) (luomu)ananaspaloja
1 prk (luomu)ruokakermaa
n. 2 rkl (luomu)sinappia
loraus (n. 2-3 rkl) (luomu) soijakastiketta
mustapippuria
(suolaa, jos tarvitsee)
Leikkaa porsaan sisäfile n. 1/2-1 cm siivuiksi. Jos fileessä on paljon kalvoja, poista ne ensin.
Kuumenna öljy pannussa ja ruskista siinä sitten lihanpalaset. Kun lihat ovat ruskistuneet, lisää pannuun sipulit (säästä hieman varrenpätkiä koristeeksi), soijakastike, sinappi ja ruokakerma. Ripottele sekaan myös vähän mustapippuria. Hauduta n. 10 minuuttia. Haudutuksen loppuvaiheessa lisää pannuun myös ananaspalat. Jos kastike kaipaa suolalisäystä niin lisää myös se (lisäsuolan tarve riippuu käyttämästäsi soijakastikkeesta).
Tarjoa perunoiden, pastan tai peruna-bataattisoseen kanssa. Koristele annos pilkotuilla sipulinvarsilla.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos paljon viestistäsi!