Sushi: Makit ja Nigirit

Tässäpä lupaamaani ohjetta makien ja nigirien tekoon. Näitä teimme siis eilen Pingviinin luona. Molemmat olimme lueskelleet netistä ohjeita etukäteen sieltä sun täältä vähän vinkiksi, mutta lopulta riisit keitettiin kuitenkin lähes riisipakkauksen ohjeen mukaan. Sushiriisin valmistus on kaikkein tärkein ja hankalin vaihe, tosin ei se ainakaan meistä niin hankalaa ollut (noudatettiin kyllä pakkauksen ohjeita tunnollisesti).

Aikaa sushien tekoon menee aika lailla, joten siksi näiden tekeminen onkin tosi mukavaa puuhaa ystävän kanssa yhdessä. Mitään kovin vaikeaa tämä ei meidän kummankaan mielestä ollut, vaikkakin pientä näpertelyä sushien teko vaatii. Lopputulos kuitekin palkitsi sekä ulkonäöllä että maulla. 



Sushiriisin valmistus (ohje sushiriisi-pakkauksen kyljessä)


Tämä annos riittää n. 5:lle merileväarkille + muutamaan nigiriin tai 4:lle merileväarkille ja n. 10 nigiriin

250 g sushiriisiä (tai puuroriisiä)
vettä
2-3 rkl riisiviinietikkaa
n. 1 rkl sokeria
n. 1/2 tl suolaa

Laita riisi kattilaan ja lisää kylmää vettä niin että riisit peittyvät. Anna riisin liota n. 20 minuuttia. Valuta sitten vesi pois ja huuhtele riisiä kunnes vesi alkaa olla kirkasta. Lisää riisiin 4 dl kylmää vettä (tai n. 3 cm riisin pinnan yläpuolelle). Laita kattila liedelle ja kuumenna kiehuvaksi. Laita sitten kattilaan kansi päälle ja pienennä lieden lämpöä niin, että riisi juuri ja juuri kiehuu. Keitä 10 minuuttia tai kunnes vesi on imeytynyt. Älä avaa kattilan kantta keittämisen aikana, koska silloin riisin höyrystyminen keskeytyy.

Kaada keitetty riisi laakealle vadille. Sekoita riisiviinietikkaan sokeri ja suola. Sekoita kunnes kaikki sokeri ja suola on liuennut. Kaada sitten etikkaseos tasaisesti riisin päälle ja sekoita varovaisesti (ei paljon). Jätä sitten riisi jäähtymään esim. huoneen lämpöön tai hieman viileämpään paikkaan. Älä kuitenkaan laita riisiä jääkaappiin, koska riisi kovettuu liian kylmässä. Jäähtyminen kestää huoneenlämmössä noin tunnin.

Kun riisi on jäähtynyt, voit alkaa tehdä makeja/nigirejä.



  Makit


bambumatto (makien rullaamista varten)
sushiriisiä
merileväarkkeja
kalaa (mahdollisimman tuoretta merikalaa, esim. lohta ja/tai tonnikalaa)
erilaisia kasviksia, kuten porkkanaa, kurkkua, avocadoa

Leikkaa kasvikset ohuiksi tikuiksi (kuori porkkanat/avocadot). Porkkanansuikaleita kannatta keittää pikaisesti 1-2 minuuttia, jotta ne hieman pehmenevät. Älä kuitenkaan ylikypsennä! Leikkaa myös tuoreesta kalasta ohuita, pitkiä suikaleita.



Laita bambumaton päälle merileväarkki kiiltävä puoli mattoa vasten. Levitä sitten merileväarkille ohut kerros sushiriisiä. Jätä ylä- ja alareunasta n. 1 cm ilman riisiä. Lado arkin keskikohdalle kalaa ja haluamiasi kasviksia täytteeksi ja kääri sitten maki rullalle bambumattoa apuna käyttäen. Käännä ensin itseäsi lähimpänä oleva reuna juuri ja juuri täytteen yli, tiivistä bambumaton avulla, ja jatka sitten makin käärimistä bambumaton avulla, niinkuin käärisit kääretorttua.


 Kostuta merileväarkin reunaa hieman kylmällä vedellä, jotta se liimaantuu hyvin kiinni (tämä ei ole täysin välttämätöntä, koska levä tarttui kiinni hyvin ilman kasteluakin). Siirrä sitten rulla pois bambumaton päältä ja viipaloi terävällä veitsellä sopiviksi suupaloiksi (me viipaloitiin yksi rulla n. kuuteen osaan).



Nigirit

sushiriisiä
kalaa (mahdollisimman tuoretta merikalaa, esim. lohta ja/tai tonnikalaa)

Leikkaa lohi hyvin ohuiksi, muutaman sentin pituisiksi ja n. 3 cm levyisiksi suikaleiksi.

Kostuta käsiä kylmällä vedellä ja pyörittele sushiriisistä hieman pitkulaisia, suupalan kokoisia riisipalloja. Aseta kalasuikale riisipallon päälle.


Tarjoiluun

wasabia (me sekoitettiin jauheesta)
japanilaista soijakastiketta
Marinoituja/hillottuja inkiväärilastuja

Sushi syödään aina puikoilla tai sitten sormin. Mausteena käytetään tulista, japanilaisesta piparjuuresta valmistettua wasabia ja makeaa japanilaista soijakastiketta. Wasabia voi kukin ruokailija itse annostella haluamansa määrän sushipalan päälle. Sushipala otetaan puikkoilla, kastetaan sitä soijakastikkeeseen ja sitten pala viedään suuhun.

Inkiväärilastujen tarkoitus on puhdistaa suu sushipalojen välissä, jolloin makuaisti on valmis uudelle suupalalle.

Kommentit

Suositut tekstit