Sushin valmistusta


Olipas eilen aivan ihana päivä. Oli sovittu Pingviinin kanssa, että kokeillaan tehdä sushia itse ja niinpä tavattiin Stockmannin nurkilla ja mentiin Herkkuun hakemaan sushi-tarpeet (tai ensin kyllä käytiin siellä astiaosastolla hakemassa hieman asiaankuuluvia kattaustarpeita). Kalatiskillä oli todella mukava ja avulias myyjä, joka ystävällisesti jopa leikkasi tonnikalasta ja lohesta ohuenohuita siivuja nigirejä varten. Sitten hyppäsin Pingviinin kyytiin ja hurautettiin hänen luokseen. Ensin piti vain ihmetellä ja kierrellä ja ihastella hänen ihanaa kotiaan ja sitten päästiin itse asiaan eli susheja valmistamaan.


Ensin keitettiin riisi, sushin teon vaikein asia, näin olimme molemmat netistä lueskelleet. Ja kaiken varalta luettiin ohjetta siitä riisipussista ehkä muutama kymmenen kertaa, että varmasti tehdään homma oikein :) Pilkottiin myös kurkku ja porkkanat ja porkkanoita keiteltiin hetki, että pehmenivät juuri sopivasti. Sitten riisin piti antaa jäähtyä, joten lähdimme käymään Oulunsanlon uuden luomukaupan avajaisissa. Eikä ostoksilta voi välttyä, kun luomukaupasta on kyse! Ostin ison pussin aivan ihania aurinkokuivattuja tomaatteja, hedelmäkarkkeja ja pari tölkkiä tomaattipyrettä.


Palattuamme kaupasta päästiinkin sitten asiaan, eli tekemään niitä susheja. Homma ei loppujen lopuksi ollutkaan mitenkään vaikeaa, vaikkakin nigirien teossa riisin tahmaisuus vähän hankaloitti hommaa, riisipalleroiden pyöritys oli ehkä haastavin vaihe (sen riisinkeiton lisäksi :)


Lopulta päästiin syömään ja mahtavaa oli huomata, että maku oli aivan yhtä hyvä kuin ravintolan susheissa! Eikä ulkonäössäkään ollut kyllä mitään vikaa, ei ainakaan jos minulta kysytään. Olimme jopa ostaneet teemaan soveltuvat oluet ruokajuomiksi: Tsingtao.



Päivä hurahti kyllä äkkiä juttelun ja ruuanlaiton merkeissä. Vaikkei ollakaan Pingviinin kanssa oltu ystäviä kovin pitkää aikaa (on toki tunnettu vuosia, muttei olla sen paremmin tutustuttu aikaisemmin), niin tuntui että ollaan oltu ystävät jo vaikka miten kauan. Ei tarvinnut yrittää mitään, saattoi vain olla oma itsensä. Joidenkin ihmisten kanssa ei pääse samalle aaltopituudelle vaikka yrittäisi vuosia, mutta toisten kanssa taas tuntuu että on niin helppoa ja vaivatonta keskustella, eikä ole yhtään vaivautunut olo ja voi olla ihan rennosti oma itsensä.



Illalla hurautin bussilla sitten kotiin päin ja vielä ehdin juuri ja juuri BodyJamiin, josta palasin sitten kotiin kahdeksan kieppeillä.

Sushi-ohjeen postailen illemmalla, mansikkahillon keitto odottaa tällä erää.

Aurinkoista ja lämmintä tiistai-päivää kaikille.

Kommentit

  1. Voi miten ihanalta kuullosti teidän sushi-päivä! Mä arvostan ja nautin nimenomaan tuollaisesta, kun lähdetään ystävän kanssa kokeilemaan jotain ihan uutta, ja satsataan koko juttuun ihan sadalla, on se sitten joku ruoka, käsityöjuttu tai mikä tahansa. Oikein esteettisiltä ja herkullisilta vaikuttavat teidän tuotokset. Ja mitä tulee tuohon ystäväjuttuun, niin toisten ihmisten kanssa vaan synkkaa välittömästi ja on hyvä ja luonnollinen olo, kun taas toisten kanssa voi olla tunnettu vuosia koskaan oikeastaan aidosti "kohtaamatta". Pitäkäämme siis ihanista ystävistämme kaksin käsin kiinni <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus, hyvät kuvat :)

    Semmoisen luontevan ja helpon olemisen huomaa minusta myös hiljaisuudesta: toisten seurassa hiljaisuus ei ole vaivannuttavaa, voi vain olla, eikä tarvitse täyttää tilaa puheella. Oli oikein mukava päivä eilen, toivon että otetaan jonkun toisen pöperön merkeissä uusiksi!

    Me syötiin illalla vielä toinen kattaus susheja, kun niitä jäi niin paljon ja astiatkin sai siunauksen ;)

    ...mulla on sulle ehdotus, jonka heitän tonne mailin... :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Kyllä päivä oli mitä parhain ja yhdyn kyllä teidän molempien mielipiteisiin. Ystävien kanssa on mukava kokeilla uusia juttuja ja tuo hiljaisuus pitää kyllä myös paikkansa (ei me kyllä eilen taidettu ehtiä paljon hiljaa olla ;)

    Ja vielä Pingviinille, että hyvä oli ehdotus! Teemme niin! :)

    VastaaPoista
  4. Olen intohimoinen sushin ystävä, mutta en ole vielä koskaan tehnyt niitä itse. Näillä ohjeillasi se voisi onnistua minultakin...

    VastaaPoista
  5. Absolutely white: Ehdottomasti kannattaa kokeilla tehdä itse! Näitä oli mukava näperrellä ja lopputulos kyllä palkitsi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit