Vauhdikaasti alkanut viikko ja loppuviikko reissussa


 Naavainen puu mustikkametsässä.

Kylläpäs onkin ollut vauhdikas ja erityisen mukava viikko. Tiistai-aamuna ystävättäreni ja seinänaapurini tuli kysymään lähtisinkö hänen kanssaan mustikoita poimimaan. Tottahan toki! Niinpä pyöräilimme Valkiaisjärven maastoon ja parisen tuntia viivyimme metsässä. Saimme molemmat saaliiksi litran verran mustikoita. Kumpikin keräämme mustikkamme käsin, ilman poimureita, joten kerätty määrä ei ollut suuren suuri, mutta meillä oli mukavaa joka tapauksessa. Marjanpoiminnan jälkeen kävimme vielä uimassa Valkiaisjärven uimarannalla, ennen kuin lähdimme pyöräilemään takaisin kotiin. Ilta menikin sitten NTIn merkeissä, josta edellinen postaus kertoikin.

 Silver.

Keskiviikkona olimme sopineet Pingviinin kanssa, että pyöräilen hänen luokseen Oulunsaloon ja käymme juoksu&kävelylenkillä. Sää olikin ihanan helteinen ja lenkin jälkeen lähdimme vielä käymään Papinjärvellä uimassa. Sitten kahvin ja jätskin voimilla pyöräilin takaisin kotiin ja pikaisen ruuanlaiton jälkeen pyöräily jatkui Kellon suuntaan ja ratsastustunnille. Ratsastustuntikin oli tosi mukava, meillä oli sijainen ja vain minä ja lenkkeily-ystävättäreni oltiin ratsastustunnin osallistujia. Ratsuksi sain Silverin, jolla menin viime viikollakin ja olin oikein tyytyväinen tuntiin, vaikkei meidän laukka oikein lähtenyt (Silver ei oikein tykännyt laukata). Illalla olin kyllä aika sippi, mutta muuten oli kyllä tosi mahtavat fiilikset koko päivästä.

 Poika ja kissa (toinen, arempi kissa oli kopassa lattialla).

Torstaina oli rauhallisempi päivä, tosin aamupäivällä saattelin poikani ja kissat junaan. Poika lähti "kesätöihin" mummolaan loppuviikon ajaksi. Itse tapasin rakasta ystävääni pitkästä aikaa. Olipas todella mukava saada viettää aikaa hänen kanssaan ja jutella kesän kuulumisia. Illalla käytiin vielä naapurin kanssa zumbassa hikoilemassa. Huippua!

Perjantaina aamusta kävin palstalla keräämässä todella suuren määrän sokeriherneitä ja salviaa sekä persiljaa. Herneenpalot ryöppäsin nopeasti ja laitoin pusseihin ja pakastimeen ja yrtit laitoin myöskin pakastimeen. Iltapäivällä suuntasin rautatieasemalle ja junalla kohti etelää. Vietän muutaman mukavan päivän rakkaan sisareni luona. Hän vieraili jokin aika sitten Oslossa ja oli tuonut minulle tuliaisia: Flatbrodia (olen heikkona näkkileipään :) ja ihanan huivisoljen.

Norjan tuliaiset.

Hyvää viikonloppua kaikille.

Kommentit

  1. Paljon mukavaa puuhaa sinulla onkin ollut. Oma viikko on ollut töitä, töitä ja töitä sekä mökinostoreissu :) Pian lähden keräämään kaupungin pellolta ilmaiseksi herneitä ja kukkia (kiva kun kaupunki tarjoaa asukkailleen tällaisiakin palveluja).

    VastaaPoista
  2. Onpa sinulla ollut paljon kaikkea kivaa tekemistä! Tosi paljon naavaa kuvaamassasi puussa, ja ihana heppa :) Hyvää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Trina: MitäMitä, oletteko ostaneet kesämökin!? Kuulostaa ihanalta! Ja todella mahtava tuollainenkin, että tarjotaan ilmaiseksi herneitä ja kukkia,joita voi vaan käydä poimimassa.

    Rentukka: Välillä riittää menoa ja meininkiä ja sitten onneksi välillä on paljonkin rauhallisempaa :)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit