tiistai 17. toukokuuta 2011

Pojan synttärit

 Näin kaunis sää tuli lopulta, vaikka aamulla ja päivällä olikin koleaa ja harmaata ja välillä satoi vettäkin.


Poikani täytti tänään 17v. ja hän kutsui kavereita grillaamaan. Leivottiin eilen illalla yhdessä sieni-feta-piirakkaa ja laitettiin porsaanfilepihvejä sekä broilerivartaita marinadiin. Tehtiin yhdessä myös "voileipäkakun" pohja ja minä sitten täyttelin kakun. Tällä kertaa olikin vähän erikoisempi kakku, ei niin kovin suuritöinen, mutta hyvää oli.



 
Lisäksi tein lakritsi- ja lemon curd-täytteisen synttärikakun sekä valmistelin grillausta vaille valmiiksi (luomu)valko-sinihomejuusto-täytteisiä pekonisieniä. Lisäksi ostin vielä pari pakettia Pajuniemen luomu-grillimakkaroita.


Tarkempia ohjeita noihin tarjoiluihin postailen sitten ensi viikolla paremmalla aikaa.

Itse olin illalla Marttojen hallituksen kokouksessa, joten nuoriso sai hoidella grillailut ihan keskenään. Kun tulin kotiin niin lähes kaikki tarjottava olikin jo syöty. Vain viimeisimmälle vieraalle (joka en siis ollut minä :) oli jätetty yksi pihvi, pieni siivu sieni-feta-piirakkaa, leipäkakkua sekä pala täytekakkua. Olin todella yllättynyt, koska nuoriso oli ollut niin siivolla, likaiset astiat oli pinottu tiskipöydälle!


Loppuviikko meneekin sitten reissatessa... siitä enempi sitten ensi viikolla. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Fiksua nuorisoa! Tuo voileipäkakku voisi maistua vaikka näin aamiaiseksi :)

    VastaaPoista
  2. Meillä ei nyt ihan noin nuorisoa vielä käy, mutta kokemuksesta voin sanoa, että ei kaikki toimi noin =D Toivon, että omat lapseni olisivat edes kylässä niin vieraskoreita, että veisivät astiat pinoon tiskipöydälle nimittäin esim. eilen ilmaantui olkkariin noin tunnissa tiskikoneellinen astioita..... en minä...

    VastaaPoista
  3. Pitäisköhän tänään laittaa kuvia millaista jälkeä syntyy 9 8-vuotiaan toimesta ynnä 6 välillä 1-13?

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti on oiken mukava reissu sulla, joko siellä naapurissa muuten on käytössä euro..?

    Aivan ihanat tarjoilut ootte synttäreille laittaneet, varmasti siistit lautaspinot on niitten murkku-jörriköiden tapa sanoa, että kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Trina: Oli kyllä yllättävän fiksua tällä kertaa :) Ja tuo voileipäkakku, vai mikähän se nyt oikeastaan olisikaan, oli kyllä ihan hyvää ja tavalliseen voileipäkakun tekoon verrattuna helppo ja aika nopea tehdä.

    Virpi: Ei meilläkään aina ole näin ;) Kyllä tuollainen nuorempi väki (siis välillä 1-13) saa varmasti sotkua aikaan ja nopeasti!

    Pingviini: Kyllä vain, Viro on siirtynyt vuodenvaihteessa euroon! Oli helppoa, paitsi osa hinnoista oli edelleen krooneina ja paljon piti sitten hintoja kyselläkin. Mutta Virossa onneksi pärjää suomella oikein hyvin :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3