MaMa haaste nro 8 - Kevään Juhla
Yllättäen taas huomasin, että MaMa-haasteen viimeinen päivä on käsillä. Oli kyllä tarkoitus kehitellä kerrankin jotain mielikuvituksellista ja hienoa, mutta näin siinä taas kävi.. keväällä on tulossa jos vaikka mitä juhlia ja synttäreitä, joten teinpä jo muutaman kortin valmiiksi. Osa korttien materiaaleista on vuosien takaa, mutta osa suhteellisen uusia. En kuitenkaan tätä haastetta varten ostanut mitään uutta, joten kaipa tämä nyt tällä kertaa menettelee.
Olen säilyttänyt korttitarvikkeitani kohtalaisen suuressa ns. askartelulaatikossa, jossa on kaikkea muutakin kamaa. Tämänkertaisen askartelun myötä kuitenkin päätin samalla järjestellä korttitarvikkeet omaan laatikkoon ja löysinkin kaappien kätköistä palapelilaatikon, johon korttitarvikkeet sujahtivat mukavasti.
Olen säilyttänyt korttitarvikkeitani kohtalaisen suuressa ns. askartelulaatikossa, jossa on kaikkea muutakin kamaa. Tämänkertaisen askartelun myötä kuitenkin päätin samalla järjestellä korttitarvikkeet omaan laatikkoon ja löysinkin kaappien kätköistä palapelilaatikon, johon korttitarvikkeet sujahtivat mukavasti.
Kivoja kortteja!
VastaaPoistaTuo korttitarvikkeiden uusi järjestys oikein houkuttelee askartelemaan :-)
Itsetehty kortti on aina nappijuttu kevään juhlia ajatellen!
VastaaPoistaNättejä kortteja! Se Juju-kerhon uusi korttikirja on muuten huippu, parempi ku se mikä sullon lainassa. Suosittelen hankkimaan :)
VastaaPoistaTuo siisti askartelulaatikko kyllä houkuttelee askartelemaan, mutta sittenpä ne onkin kaikki taas hujan hajan =) Meinasin jo sanoa, että tiedän kenelle tuo kanakortti on suunnattu ja sitten huomasin, että onhan siinä jo tuo saajan nimikin =). Kivoja kortteja.
VastaaPoistaAika alussa korttiharrastus, kun tarvikkeet mahtuvat palapelilaatikkoon =D
Kauniita kortteja! Korttimateriaalia mullakin on aivan mahdottomasti -pitäisi käyttää pois. Kiitos osallistumisesta:)
VastaaPoistaKivat kortit sinullakin ja hyvä idea tuo materiaalien järjestäminen noin! Minulla kun kaikki askartelumatsku on sikin sokin yhdessä ylitsepursuilevassa korissa. Piti ihan tulla vastavierailulle kurkkimaan ;)
VastaaPoistat. Niina
Kiva kun täällä oli uusia kävijöitäkin! Mukavaa :)
VastaaPoistaTintti: Kiitos. Totta, kun tarvikkeet on ojennuksessa niin tekee heti mieli alkaa niiden kanssa askaroimaan :)
Raita: Olet aivan oikeassa, kyllä itse tehty kortti on mukava antaa.
Pingviini: Kiitos! Oli tarkoitus sulle lauantaina palauttaa se kirja, mutta unohdin sen kuitenkin kotiin ja jumpan jälkeen hoksasin että siinä stepin jälkeen olikin sellainen aika pitkä väli.
Virpi: Niinpä, askartelujen jäljiltä kaikki on aina hujan hajan ja sikin sokin. Tiesinkin että olisit arvannut kanakortin saajan, ilman sitä nimeäkin :)
Leena: Kiitos! Minulla korttimateriaalia on kohtalaisen vähän, koska tämä on aika uusi harrastus minulla. Kankaita ja lankoja taas on valtavat määrät...
Niina: Kiitos ja kiva kun tulit kurkkimaan :) Minä tykkään järjestellä tarvaroita. Tämä ei siis tarkoita että tykkäisin siivouksesta, ei ei, se taas on useimmiten aika pakkopullaa :D
Tosi kivasti järjestyksessä kaikki askartelukamppeet.
VastaaPoistaMinulla on pari isoa paperisäkkiä, joissa on kaikki aivan sikinsokin ja sekaisin. Sitten vielä yhdessä keittiön laatikossa on joitain välineitä ja kaapissa kartonkilaatikko.. On aina oma operaationsa alkaa askartelemaan, kun täytyy ensin etsiä kaiki tarvittava! :D