Lemon Curd

Lupasin postailla ohjeita poikani viimeviikkoisen synttärin tarjoiluista. Ensimmäisenä lemon curd eli suomalaisittain sitruunatahna. Alkuperäinen ja kuvitettu ohje löytyy Kinuskikissalta (ja kiitos hyvästä vinkistä Pingviinille). Tätä teen kyllä jatkossa useamminkin, aivan ihanan sitruunainen täyte kakulle, kääretortulle tai vaikkapa pikkuleipien täytteeksi tai aamupalalle paahdetun leivän päälle.

Omasta tahnastani tuli sitruuna-limetahnaa, koska minulla oli vain yksi sitruuna ja käytin lisäksi limen. Eli tätä voi tehdä mainiosti molemmista! Kannattaa ehdottomasti  käyttää luomu-sitruksia, koska tavanomaisesti viljeltyjen sitruksien kuorissa on kemikaalijäämiä.

Lemon curd (2-3 dl)

2 (luomu) sitruunan/limen kuori (n. 3 rkl)
1 dl (luomu) sitruuna/lime -mehua
3 (luomu) kananmunan keltuaista
¾ dl hillosokeria
¾ dl (luomu) sokeria
50 g (luomu) voita

Raasta sitruunoista/limestä kuori (vain keltainen/vihreä osa, vältä kuoren alla olevan valkoisen osan raastamista) ja purista 1 desilitra mehua. Luultavasti tarvitset enemmän kuin nuo kaksi sitrusta, että saat riittävästi mehua. Itse sain sitruunasta ja limestä n. 2/3 dl mehua ja lisäksi laitoin purkki-sitruunamehua (luomuna tietysti).

Laita kuoriraaste, mehu, keltuaiset ja sokerit kattilaan ja kuumenna koko ajan vispilällä sekoitellen, kunnes seos kiehahtaa. Alenna sitten lämpötilaa ja jatka seoksen sekoittelua ja keittelyä n. 5 minuuttia, kunnese seos vähäsen sakenee. Nosta sitten kattila kylmään veteen (tiskialtaaseen) ja jatka vispilällä vatkaamista jonkin aikaa, kunnes seos jäähtyy ja muuttuu vaahtomaiseksi tai paksuksi. Lisää joukkoon voi pieninä kuutioina ja vatkaa, kunnes seos on tasainen.

Laita valmis tahna purkkiin ja säilytä jääkaapissa. Tahnan pitäisi säilyä n. pari viikkoa.

Kommentit

  1. Tätä pitää testata =D

    VastaaPoista
  2. Vesi kielellä lueskelen..! :)

    VastaaPoista
  3. Virpi: Kannattaa kyllä kokeilla :)

    Pingviini: Kiitos vain hyvistä vinkeistä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit