Kasvismuhennos

Pääsiäisenä tein kokonaisen uunikanan lisäksi toki muutakin ruokaa. Jääkaapissa köllötteli kaunis luomukesäkurpitsa, josta valmistin kasvismuhennosta. Sovelsin ohjetta, jonka löysin RuokaPirkka Elokuu/2010 -lehdestä. Alkuperäiseen Caponatan ohjeessa oli myös munakoisoa ja paprikaa, mutta itselläni oli siis vain tuo kesäkurpitsa.

Tykkäsin, tämä oli hyvää. Lisukkeena luomulihapullia. Alla oma versioni.

 Kasvismuhennos (3-4:lle)
Kasvismuhennos:
1 (n. 500 g) (luomu) kesäkurpitsa
1 suuri (luomu) sipuli
2 (luomu) valkosipulinkynttä
1-2 rkl (luomu) extraneitsytoliiviöljyä
1 tlk (500 g) (luomu) tomaattimurskaa
1 tl (ruusu) suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 (luomu) tomaattia
n. 25 g (luomu) kapriksia (jos ei tykkää kapriksen mausta, voi laittaa vähempi, tai jättää pois)
1/2-1 dl tuoretta oreganoa tai basilikaa (itse laitoin kuivattua oreganoa n. 1 rkl)

Pinnalle:
1 dl mustia, kivettömiä (luomu) oliiveja (minulla oli vihreitä)
tuoretta oreganoa tai basilikaa
1/2 dl (luomu) pinjansiemeniä

Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi lohkoiksi. Paloittele kesäkurpitsa ja tomaatit kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynnet.

Paahda pinnalle tulevat pinjansiemenet kuivalla paistinpannulla. Siemenet saavat väriä aika nopeasti, joten kannattaa olla varuillaan, etteivät pääse palamaan. Laita sivuun jäähtymään.

Kuullota sipulit öljyssä. Sekoita joukkoon kesäkurpitsa- ja tomaattikuutiot. Lisää tomaattimurska ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Hauduta kannen alla n. 15 minuuttia.

Lisää muhennokseen kaprikset ja hienonnetut yrtit. Hauduta vielä n. 5 minuuttia.

Kaada kasvismuhennos laakeaan tarjoilukulhoon ja ripottele pinnalle mustia oliiveja, hienonnettuja yrttejä ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Tarjoa esim. lihapullien kanssa. Lisäksi voi keittää myös esim. pastaa tai täysjyvä-couscousia.

Kommentit

Suositut tekstit